Helsingin IFK vahvistuu edelleen

LIIGA / Uutinen
Helsingin IFK julkisti uusia sopimuksia kauden päätösristeilyllään aiemmin julkistettujen vahvistusten lisäksi.

Tapparan maalia finaaleissa vartioinut Tom Draper siirtyy
myös Helsinkiin. Jo 80-luvulla Suomen mestaruuden Tapparassa voittaneen
kanadalaiskonkarin ura Suomessa saa jatkoa hänen siirtyessään jo neljänteen
suomalaisseuraansa yhtä monessa vuodessa. Draperilla on vankka kokemus
Pohjois-Amerikasta, etupäässä farmisarjoista, joskin NHL-kokemustakin on. Sopimuksen pituus on yksi vuosi.

Puolustaja Pasi Saarinen siirtyy IFK:hon naapuriseura Jokereista kaksi kautta kattavalla sopimuksella.
Ilves-kasvatti Saarinen on kova taklaaja, jonka toinen apu on hyvä laukaus.
Saarisen uraa ovat varjostaneet loukkaantumiset, mutta IFK:ssa niiden
toivotaan olevan mennyttä aikaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle