Helminen palaa kapteeniksi

LIIGA / Uutinen
Ilveksen valmennusjohto otti tilapäisesti kapteeniuden pois seuraikoni Raimo Helmiseltä. Ilveksen kapteenina toimi yhden ottelun ajan puolustaja Pasi Petriläinen.

Helminen sai suihkukomennuksen tiistain kotiottelussa, kun hän ottelun lopussa keihästi Jokerien Arto Kukia. Ottelun erotuomari Jari Levonen tuomitsi tilanteesta viisiminuuttisen ja pelirangaistuksen.

- Sellaiset temput eivät kuulu kapteenin rooliin, mutta uskomme, että ihminen on oppivainen, Ilveksen kakkosvalmentaja Petteri Hirvonen kommentoi Aamulehdessä.

Ilveksen historian menestyneimpiin pelaajiin kuuluva Helminen on pelannut SM-liigaa kaudesta 1983-1984 ja kantanut aina Ilves-paitaa. Ulkomailla useamman kauden pelannut Helminen aloitti viime viikolla 14. kautensa Ilveksen paidassa. Kapteenina hän on toiminut vuodesta 1999 asti.

Pasi Petriläisestä tuli palanen tamperelaista kiekkohistoriaa, kun hän esiintyi Ilveksen kapteenina Lappeenrannassa SaiPaa vastaan. "Passo" on vasta toinen pelaaja, joka on ollut sekä Ilveksen että Tapparan kapteenina. Petriläinen oli Tapparan kapteeni kaudella 1999-2000.

Ensimmäinen molempien kapteenina toiminut oli Seppo Ahokainen, joka oli Ilveksen kapteeni kaudella 1975-1976 ja Tapparan kapteeni kahden kauden ajan 1983-1985 välisenä aikana.

Helminen, joka teki ottelun voittomaalin Lappeenrannassa, palaa takaisin kapteeniksi jo lauantaisessa juhlaottelussa HPK:ta vastaan.

Päätös on tehty yhteisymmärryksessä
Ilves-Hockey Oy:n johdon, valmennusjohdon ja joukkueen kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle