DET - CHI 2.30
COL - WPG 3.30
CGY - NYI 4.30
VGK - BOS 5.00

HeKi kiinnitti Makkosen loppukaudeksi

MESTIS / Uutinen
Heinolan Kiekon kanssa alunperin joulutaukoon asti kestäneen sopimuksen kuluvan kuun alussa solminut Jussi-Mikko Makkonen jatkaa HeKin sotisovassa kauden 2009-2010 loppuun saakka.

Paluun Heinolaan joulukuun 1.päivänä tehnyt Jussi-Mikko Makkonen solmi HeKin kanssa kuluvan kauden 2009-2010 loppuun asti kestävän pelaajasopimuksen. Makkonen ehti joulukuun aikana edustaa heinolalaismiehistöä yhteensä viidessä kamppailussa ja takoa niissä tehot 4+1.

– Sekä seura että pelaaja ovat tyytyväisiä jatkosopimukseen. Makkosella oli joitakin virityksiä ulkomaille, mutta hän päätti jatkaa kuitenkin meillä. Sopimuksen varmistumisen myötä voimme hiljentyä rauhassa joulun viettoon, toteaa HeKin päävalmentaja Janne Sinkkonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle