HeKi julkisti vappuna tukun sopimuksia

MESTIS / Uutinen
Kari Elorannan luotsaama heinolalaisjoukkue julkisti vappuna aimo nivaskan pelaajasopimuksia. Maalivahtiosasto on jo nyt valmiina. Lisäksi joukkue täydentyi kahdella uudella puolustajalla viime kaudesta jatkaneiden pelaajien lisäksi.

Heinolan Kiekon maalivahtitrion ensi kauden koostumus on seuraavanlainen: Jan-Erik Kaisla, Timo Väisänen ja Mikko Kapanen. Vain Väisänen on täysin uusi pelaaja miehen siirryttyä Heinolaan Pelicansin A-nuorista, jossa voitti toissa kaudella nuorten SM-liigamestaruuden. Kapanen joutui jättämään koko viime kauden väliin sairauden vuoksi. Kaisla sen sijaan jakoi torjuntavastuun viime kaudella Janne Kurikan kanssa.

– Olemme todella iloisia Kaislan jatkosta, sillä mies pelasi viime kaudella hyvin ja hän osoitti kovaa hinkua pelata. Väisänen oli viime vuoden Pelicansin A-nuorten ykkösvahti ja hän torjui toissa vuonna joukkueensa A-nuorten mestariksi. Kapasen Mikko tuo puolestaan mukanaan kokemusta.

– Kova kamppailu maalivahtirintamalla tulee olemaan. Meillä on kokemusta, tahtoa ja nuoruutta. Väitän maalivahtiosaston olevan kilpailukykyinen Mestikseen, toteaa HeKin toiminnanjohtaja Janne Sinkkonen.

Puolustus täydentyi Pelicans-juniori Anton Björnisellä sekä Kiekko-Vantaan Jan Hagelbergillä, joka tuo mukanaan kiekollisuutta ja liikkuvuutta puolustuspäähän. HeKin oma kasvatti ja monivuotinen luottopuolustaja Aki Nurminen mietti pitkään jatkoaan, mutta rustasi lopulta nimensä sopimuspaperiin. Niin ikään oman kaupungin poika Sakari Leino oli solminut sopimuksen jo aiemmin.

– Nurminen on antanut paljon tälle seuralle ja hän on todellinen iki-HeKi. Mies mietti pitkään jatkoaan oman itsensä ja perheensä kanssa. Aki tuo heinolalaisuutta joukkueeseen.

– Hagelberg on liikkuva, kiekollinen pakki. Miehellä olisi varmasti ollut valinnanvaraa, mutta hyvä kun hän päätti valita meidät, kommentoi Sinkkonen.

Hyökkääjistä jatkavat joukkueen viime kauden paras pistemies Ville-Veikko Väkeväinen, sekä paras maalintekijä Esa Kivistö. Seura oli solminut aiemmin sopimukset Janne Ritamäen, Petteri Laineen ja Joni Isomäen kanssa. Näin ollen HeKillä on pelaajasopimuksia kasassa kaikkiaan 12 kappaletta.

– Olemme tyytyväisiä, että Väkeväinen ja Kivistö jatkavat meillä. Seurassa tehdään asioita oikein koska saimme miehet jäämään tänne muualta tulleista tarjouksista huolimatta, tuumi Sinkkonen.

Toukokuussa ovat edessä neuvottelut yhteistyöseura Pelicansin kanssa. Uusia pelaajasopimuksia odotetaan julkistettavaksi ensi kuun loppuun mennessä.

» Lähetä palautetta toimitukselle