Heikki Laine kevään Salamoissa, Akkasen kausi ohi

MESTIS / Uutinen
Vuoden vaihteessa HIFK:hon sopimuksen tehnyt laitahyökkääjä Heikki Laine pelaa loppukauden Kirkkonummen Salamoissa. Joukkueen puolustajan Juuso Akkasen kausi on sen sijaan selkävaivojen takia ohi.

- Akkasen selkä on niin huonossa kunnossa, että ei ainakaan tällä kaudella pelaa. Se olisi pitänyt jo kaksi kuukautta sitten leikata, valmentaja Vesa Surenkin toteaa.

Salamat joutunee pelaamaan kevään seitsemällä puolustajalla.

- Kun ei puolustukseen saatu lisävahvistuksia kauden alussa, mistä niitä saisi tähänkään hätään?

Tammikuussa muutaman ottelun HIFK:n kokoonpanossa pelannut laitahyökkääjä Heikki Laine jatkaa Kirkkonummella loppukauden.

- Heikillä pitää saada peruspelaaminen taas kohdilleen. Kaverit kun käyvät liigassa, se on loistava kokemus niille, ja siitä pitäisi saada ylimääräistä potkua pelaamiseen, mutta kun rooli on niin hirveän erilainen siellä, tuollaisella nuorella kaverilla ei oikein mopo pysy käsissä. Herkästi lähdetään hakemaan sellaisia suorituksia, mitä ei välttämättä hallita. Tässä on yritetty peruspelaamisen taitoa kehittää, ja sillä Heikki menikin IFK:hon. Tarkasti omaa laitaa pelaten, taklaten ja paljon laukoen. Nyt on vähän hukassa, mutta kyllä se siitä, Surenkin luonnehtii.

Tapparan Ilpo Salmivirran ja HIFK:n Jermu Porthenin jatkaminen Kirkkonummella ratkeaa maanantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle