Hattusen veljekset palaavat Hokkiin

MESTIS / Uutinen
Rauman Lukon sopimuspelaajat Jarkko ja Jonne Hattunen siirtyvät loppusyksyn ajaksi kasvattiseuransa Kajaanin Hokin riveihin. Molemmat ovat ehtineet pelata alkukauden aikana Mestistä FPS:ssa.

Sekä Jarkko että Janne Hattunen ovat lähtöisin Kajaanista, mutta pelanneet viime vuodet lähinnä Rauman Lukon junioreissa. Mestis-kokemusta molemmille kertyi alkukauden aikana Forssan Palloseurasta. Kaksikko pelaa Hokissa joulutaukoon asti.

- On hienoa saada kaksi kehittyvää pelaajaa rinkiin. Meillä on tiivis jakso edessä, ja vierasvoittoinen peliputki ennen joulutaukoa aloitetaan lauantaina nousukuntoista Kiekko-Vantaata vastaan kotihallissa. Hattuset ovat silloin mukana kokoonpanossa, ja on mielenkiintoista nähdä, millaisen lisän he tuovat Hokkiin, kainuulaismanageri Olli-Pekka Hakkarainen iloitsee.

19-vuotias Jarkko hyökkäsi vihreäpaidoissa joukkueen tehokentällisen keskellä 15 ottelua, joissa kirjasi pisteet 2+9. Tehotilastossa ensimmäistä kauttaan aikuisten sarjoissa pelaava Hattunen jäi peräti kymmenen maalia miinukselle. Kolmisen viikkoa sitten Forssasta Raumalle palannut hyökkääjä debytoi SM-liigassa lokakuun lopussa.

Myös Jonne, 21, oli isossa roolissa forssalaisjoukkueessa. Puolustajalle kirjattiin 14 ottelusta tilastomerkinnät 2+6 ja –13. Hän ehti pelata seitsemän ottelua Hokissa seurahistorian ensimmäisellä Mestis-kaudella, ennen kuin siirtyi etelän liigaseuroihin. Molemmilla veljeksillä on kokemusta myös nuorisomaajoukkueista.

Täydennystarvetta Hokille toi pistekärki Tuomas Nikoskelaisen siirtyminen KalPaan. Lisäksi pieneen rooliin jäänyt puolustaja Sampo Ylisiurua siirtyy hakemaan peliaikaa pakkipulasta kärsivän Pietarsaaren Jeppiksen riveihin Suomi-sarjaan.

- Ylisiurua on pelannut enimmäkseen A-junioreiden mukana nyt Kajaanissa, ja hänelle tarvitaan miesten peleissä peliaikaa. Hänellä on vielä hyvä tulevaisuus edessä Hokki-paidassa, Hakkarainen lupailee.

» Lähetä palautetta toimitukselle