Hattunen vahvistaa Hokkia

MESTIS / Uutinen
Neljänä edelliskautena linnapaidassa pelannut Jonne Hattunen on solminut kajaanilaisseuran kanssa loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen.

Keväällä olkapääleikkauksessa käynyt ja syksyn ajan paikkojaan kuntouttanut puolustaja Jonne Hattunen nähdään joulutauon jälkeen taas tutussa Hokki-nutussa. Loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen kajaanilaisten kanssa solminut 25-vuotias Hattunen on tuttu näky Hokin takalinjoilta neljän edelliskauden 2006–2010 ajalta.

Viime pelisesongilla Hattunen tahkosi Hokin sotisovassa yhteensä 30 Mestiksen runkosarjaottelua ja tekaisi niissä 11 (2+9) tehopistettä. Kajaanilaismiehistön päävalmentaja Vladimir Kolek odottaa puolustajan tuovan rutkasti lisää leveyttä linnapaitojen peräpäähän.

– Hän on luisteleva ja hyvä kiekollinen pakki, ja kunhan pelikunto löytyy, niin odotan hänen nousevan ratkaisevaksi pelaajaksi joukkueessamme. Ensi on tietenkin keskityttävä perusasioihin, ja saatava pelikunto kohdilleen, Kolek toteaa tyytyväisenä.

– Vastuuta on tarjolla, kun Hattusesta on sen ottajaksi. Samalla tavalla kuin muillekin pelaajille.


Jonne Hattunen pukee jälleen Hokki-paidan päälleen.
Joona-Pekka Hirvonen - www.jphirvonen.net

» Lähetä palautetta toimitukselle