Hannes Hyvönen kävi vain kääntymässä Hämeenlinnassa

LIIGA, NHL / Uutinen
Väkivahva voimalaituri Hannes Hyvönen jätti Hämeenlinnan Pallokerhon pelaamatta otteluakaan joukkueessa. Hyvönen tarttui kiinni Floridan sopimustarjoukseen ja jatkaa uraansa Miamin lämmössä.

Hyvönen pelasi viime kaudella pääosin San Josen farmijoukkueen, Clevelandin, riveissä. Myös itse Sharksien hainutussa kertyi alle kourallinen otteluita. Oululaislähtöinen Hyvönen on tullut tutuksi kovan pelin ystävänä sekä mieleen on jäänyt myös miehen kova lyöntilaukaus.

Hanneksen lähtöhalut olivat tiedossa myös Hämeenlinnassa jo hyvissä ajoin, sillä jo sopimuksen julkistustilaisuudessa Hyvönen kertoi aikeistaan. Silti Floridan kanssa allekirjoitettu 1+1 -vuotinen sopimus tuli HPK:n johdolle yllätyksenä, kuten seuran toimitusjohtaja Risto Korpela kertoo.

"Kyllähän nämä tulivat meille täytenä yllätyksenä. Eilen aamulla vielä keskustelin Vujtekin kanssa puhelimessa ja sovimme lentoaikatauluista ja asumisjärjestelyistä, kun hänen piti palata Hämeenlinnaan 28.7. Sitten iltapäivällä saatiin tieto sopimustarjouksesta ja siinä vaiheessa sitten tiedettiin kyllä miten tämä etenee.

Hannes puolestaan oli eilen meidän harjoituksissamme, joukkueella oli testipäivä. Hän oli siis päivällä Hämeenlinnassa ja lähti sitten takaisin Turkuun. Tässä oli tilanne se, että Florida teki ensin muita ratkaisuja ja oli sen jälkeen valmis tarjoamaan Hyvöselle sopimusta"

Hyvösen ja Vujtekin menetyksien myötä Kerhon ennen niin pelottava hyökkäyskalusto on kutistunut "vain" liigan ylempään keskitasoon. Tosin joukkue sai onnekseen pitää koko ykkösketjunsa, Santalan, Somervuoren sekä Miettisen, joiden kohdalla NHL oli myös peikkona. Varmaa on, että HPK:lla on nyt pelaajabudjetissaan todella reilusti tilaa ja Hämeenlinnassa tullaan liikkumaan siirtomarkkinoilla erittäin aggressiivisesti.

NHL-peikon kova puraisu ei kohdannut HPK:ta ensimmäistä kertaa. Aiemmin saman päivän aikana on julkaistu Simicekin, Vlasakin ja Junkan lähdöt joukkueesta, tuosta iskusta HPK ei kyennyt toipumaan. Vaikka kiekkokausi onkin jo lähes ovella, niin markkinoilta löytyy yhä kovatasoisia pelaajia - myös Suomen passia kantavia nimiä. HPK suuntaa katseensa varmasti erittäin tiukasti Tuomo Ruudun ja Niko Kapasen kaltaisiin pelaajiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle