Grünn ja Nöyränen Hämeenlinnaan

LIIGA / Uutinen
Espoon Bluesin hyökkääjät Carlo Grünn ja Pentti Nöyränen siirtyvät loppukaudeksi Hämeenlinnan Pallokerhon riveihin, kun pelaajaruletti HPK:n joukkueessa jatkuu tiuhaan tahtiin.

26-vuotias laitahyökkääjä Grünn on pelannut Bluesin paidassa tällä kaudella 33 ottelua tehoin 3+3, mutta viime peleissä nopea laituri ei ole mahtunut valmentaja Petri Matikaisen kokoonpanoihin. Grünn pelasi uransa toistaiseksi tuloksekkaimman vuoden toissa kaudella JYPissä keräten tuolloin 25 tehopistettä.

24-vuotias Nöyränen saapuu HPK:n joukkueeseen toistamiseen tällä kaudella, sillä Blues-hyökkääjä ehti lainajaksonsa aikana edustaa hämeenlinnalaisseuraa tammikuussa jo kahdessa ottelussa. Nöyräsen kauden ainoa tehopiste tulikin juuri hyökkääjän HPK:ssa pelaamissa otteluissa.

HPK tarvitsi riveihinsä kipeästi lisää pelaajia, sillä keskiviikkona joukkueesta lähtivät Kärppiin Andy Chiodo ja Jonas Andersson. Lisää muutoksia ritariryhmään on luvassa vielä ennen siirtotakarajan umpeutumista tammikuun lopussa.

- Tässä on nyt monta asiaa esillä. Joitakin muutoksia on nimittäin luvassa vielä jatkossakin. Emme ole missään nimessä heittäneet vielä kirvestä kaivoon, HPK:n toimitusjohtaja Kai Tervonen kertoi Hämeen Sanomissa.

Jatkoajan saamien tietojen mukaan toiseen suuntaan Grünnin ja Nöyräsen kanssa on siirtymässä HPK:n kokenut hyökkääjä Pasi Tuominen. Tuomisen siirtoa Bluesin riveihin tosin mutkistaa pelaajan tämänhetkinen nivusvamma, josta toipumisen aikataulu on epävarma.

» Lähetä palautetta toimitukselle