Frölunda hankki Erik Kakon Tom Koiviston paikkaajaksi

SHL / Uutinen
Juhannuksena NHL:ään varatun tehopuolustaja Tom Koiviston siirto St. Louisiin näyttää varmalta, joten Koiviston keväällä hankkinut Frölunda varautui Koiviston lähtöön hankkimalla ensi kaudeksi toisen huipputason suomalaispakin, Erik Kakon.

Viime kaudella Ruotsin mestaruuden Färjestadin paidassa voittanut Kakko on ollut tänäkin keväänä vakionimi useiden SM-liigaseurojen ensi kauden pelaajaspekulaatioissa. Suomalaisista seuroista kiihkeimmin miehen perässä oli HPK, joka vielä siinä vaiheessa pelkäsi Marko Tuulolan lähtevän NHL-jäille.

Sveitsissä sekä Ruotsissa viimeiset kolme kautta viettänyt puolustaja halusi kuitenkin vielä jatkaa ulkomaanreissuaan ja tarttui Frölundan sopimustarjoukseen. 31-vuotias lahtelainen teki viime talvena ensimmäisellä Elitserien-kaudellaan 45 ottelussa tehopisteet 7+15=22. Maaotteluja Kakolla on tilillä 64 ja SM-liigapelejä 408, joissa pisteet 57+72=129.

Kakko on all-around puolustaja, joka on monipuolisuudellaan erinomainen vahvistus mille tahansa eurooppalaiselle joukkueelle. Hyvin liikkuva ja riittävän isokokoinen pakki on vaikea kierrettävä puolustuspäässä ja hyökkäyssuuntaankin jälkeä syntyy riittävästi, vaikka Kakko ei olekaan Koiviston tyylinen "neljäs hyökkääjä". Kakon paras avu hyökkäyspäässä ja ylivoimapelissä on hänen hirmuinen lyöntilaukauksensa, jonka tarkkuudessa on kuitenkin toivomisen varaa - vauhtia vedossa kyllä riittää.

"Tämä oli meille täydellinen mahdollisuus sen jälkeen, kun NHL osoitti kiinnostusta uutta hankintaamme, Tom Koivistoa, kohtaan. Olemme valmistautuneet siihen, että Tom jättää meidät, ja silloin Erikistä tuli meille erittäin varteenotettava vaihtoehto", kertoi Frölundan puheenjohtaja Mats Ahdrian seuran lehdistötiedotteessa.

Koiviston ja Kakon tiet ovat ennenkin kohdanneet - kaverukset siirtyivät kaudella 1994-1995 TPS:n ylijäämäpelaajina HPK:hon hakemaan peliaikaa. Hämeenlinnan -komennus osoittautui molempien kohdalla erittäin onnistuneeksi. Usein parina pelanneet Koivisto ja Kakko nousivat HPK-vuosiensa aikana liigan ja divarin väliä seilanneista kiertolaisista suomalaispakkien eliittiin, eikä kummankaan urakehitys ole Hämeenlinnan aikojen jälkeenkään osoittanut laskun merkkejä, päin vastoin. Lahtelaiskasvatti Kakko aloitti uransa paikallisen Reippaan väreissä, josta siirtyi Vladimir Jursinovin oppiin Turkuun. Turusta ei kuitenkaan "Ekulle" vakituista pelipaikkaa auennut.

» Lähetä palautetta toimitukselle