Frank Banham SaiPan riveihin

LIIGA / Uutinen
Pitkän väännön jälkeen SaiPa on viimein saanut Frank Banhamin nimen sopimuspapereihin. 29-vuotias rightilta hanakasti ja kovaa laukova Banham saapuu vahvistamaan SaiPaa yhden vuoden mittaisella sopimuksella.

SaiPa on keväästä saakka etsinyt joukkueeseensa takuuvarmaa pelimiestä. Banhamin nimi tuli julkisuuteen reilu kuukausi sitten ja siitä saakka miehen siirtymisellä Sputnik-paitaan on spekuloitu.

Nyt asiat ovat edenneet pisteeseen, jossa molempien osapuolten tahto on kohdannut. Banham saapuu Lappeenrantaan ensi viikolla, suoraan lääkärintarkastukseen ja kuntotesteihin. SaiPa aloittaa jääharjoittelunsa ensi viikon tiistaina Savitaipaleella.

Banham on urallaan pelannut 32 NHL-ottelua Anaheimissa ja Phoenixissa tehoilla 9+2. Alunperin Washingtonista peräisin oleva NHL-varaus on vuodelta 1993 ja 6. kierrokselta.

Suomeen Banham ei saavu ensimmäistä kertaa. Kaudella 2000-2001 Banham pelasi Bluesissa 56 ottelua tehoilla 24+27 ja siirtyi seuraaviksi kahdeksi kaudeksi naapuriseura Jokereiden leipiin 69 runkosarjaottelun ajaksi. Vajaaksi jäänyt Jokeri-sopimuskausi tuotti noissa 69 ottelussa 25+20 tehopistettä kahdella kaudella. Kaudella 2001-2002 12 pleijariottelua tuottivat lisäksi kahdeksan maalia ja yhden syötön.

Viime kausi alkoi AHL:n Springfield Falconsin paidassa kunnes matka jatkui Venäjälle Moskovan Dynamon riveihin.

SaiPan hyökkäysosasto on tällä hetkellä valmis.

» Lähetä palautetta toimitukselle