Flyers taisteli voiton Bruinsista - Crosby ja Ruutu joutuivat jättämään pelin kesken

NHL / Uutinen
Mike Knublelle maali toisessa perättäisessä ottelussa.
Kuva © Getty Images
Philadelphiassa aneemisesti läpi kauden esiintynyt kotijoukkue sai vieraita Bostonista. Isännät ottivat maalivahti Ilja Bryzgalovin johdolla 3-1-voiton.

Vierailijat saivat Philadelphiassa mahdollisuuden siirtyä johtoon heti ottelun alussa. Ensimmäistä NHL-otteluaan pelannut tanskalaispakki Oliver Lauridsen sai nimensä tilastoihin alle minuutin jälkeen otettuaan kahden minuutin rangaistuksen. Bruins ei kuitenkaan saanut ylivoimaansa hyödynnettyä.

Bruins-kapteeni Zdeno Charan istuttua jäähypenkillä, siirtyi kotijoukkue 1-0-johtoon. Brayden Schenn löysi Mike Knublen vapaana b-pisteiden välissä. Konkarihyökkääjä napautti rannelaukauksen ohi Tuukka Raskin.

Erän lopulla nähtiin myös pieni kärhämä, johon osallistuivat Claude Giroux, Patrice Bergeron ja Jakub Voracek. Nahistelun ulkopuolella Luke Schenn ja Chara vaihtoivat kuulumisia. Pian kintaat olivatkin jäässä, ja niin olivat tappelupukaritkin. Lyhyestä väännöstä molemmille kaksiminuuttiset.

Bryzgalov viimeisenä lukkona

Toiseen erään Flyers sai hyvän alun. Reilun kolmen minuutin pelin jälkeen Matt Read viimeisteli komean sommitelman päätteeksi lukemiksi 2-0. Syötön maaliin tarjoili Voracek.

Erän puolivälin jälkeen Readilla oli paikka kasvattaa johtoa. Laituri pääsi Bruins-puolustukselta karkuun Erik Gustafssonin nerokkaan oivalluksen ansiosta. Ruotsalaispuolustaja lähetti korkean kaariavauksen puolustusalueen kulmasta. Read ehti kiekkoon ensimmäisenä, mutta laukaus kilahti ylärimaan.

Kolmannen erän alussa Bruins onnistui vihdoin kaventamaan. Läpi ottelun Bruins-pelaajia taklauksillaan pehmittänyt Zac Rinaldo ei onnistunut ensin hyvästä paikasta. Vastahyökkäyksen päätteeksi Nathan Horton oli ensimmäisenä irtokiekossa ja toi Bruinsin mukaan otteluun.

Vieraille syntyi hyvä tasoitusmahdollisuus, mutta maalin eteen unohtunut tšekkihyökkääjä David Krejci ei onnistunut yllättämään hyvän torjuntavireen löytänyttä Ilja Bryzgalovia. Lopulta Ruslan Fedotenko lopetti Bruinsin pyristelyt lopulta minuutti ennen loppua laukomalla loppulukemat 3-1 tyhjään rysään.

Voiton takuumiehenä häärinyt Bryzgalov torjui 34 laukausta. Rinaldo jakoi ottelussa peräti 12 taklausta. Peliaikaa pommikoneelle kertyi reilut 12 minuuttia.

- Ei se ole vielä mitään. Antakaa minulle 18 minuuttia peliaikaa, niin taklaan 20 kertaa, Rinaldo naureskeli ottelun jälkeen.

Crosby ja Ruutu loukkaantuivat alussa - Suomalaiset kovassa iskussa

Penguins menetti kapteeninsa alle minuutin pelin jälkeen tämän saatua kiekon suuhunsa. Sidney Crosby kiidätettiin sairaalaan purukaluston korjaukseen. Crosbyn poissaolo ei kuitenkaan estänyt Penguinsia ottamasta voittoa New York Islandersista.

Kova työ palkittiin, kun kovasti alivoimalla urakoinut Matt Cooke iski voittomaalin kolmannen erän puolivälissä. James Neal viimeisteli loppulukemiksi 2-0. Nollapelin pelannut Tomas Vokoun venyi kiekon eteen peräti 35 kertaa.

Winnipegin ja Carolinan välisessä kamppailussa suomalaispelaajat olivat esillä. Tuomo Ruutu nappasi syöttöpisteen joukkueensa avausmaaliin reilun minuutin pelin jälkeen. Ruutu oli mukana myös toisessa Hurricanes-maalissa. Maalin viimeisteli hiljattain siirtolistalle joutunut Jussi Jokinen. Osumaan merkittiin syöttöpiste myös Joni Pitkäselle. Ruudulle ei kuitenkaan kertynyt peliaikaa kuin reilut kolme minuuttia. Hyökkääjä joutui jättämään kaukalon alaraajavamman vuoksi.

Winnipegin kavennusmaali syntyi myös suomalaisvoimin. Olli Jokisen laukomaan 2-1-maaliin merkittiin syöttöpiste Antti Miettiselle. Carolina voitti lopulta 3-1 Eric Staalin maalattua kolmannen erän alussa.

Buffalon ja Washingtonin välisessä taistossa ratkaisua ei saatu jatkoajallakaan. Ville Leinon kaksi maalia ei auttanut Buffaloa saalistamaan täyttä pistepottia. Mikko Koivu sen sijaan johdatti joukkonsa voittoon kahden syöttöpisteen avulla. Lennart Petrell saalisti yhden syöttöpisteen Edmontonin kaadettua Vancouverin tylysti 4-0.

PHILADELPHIA - BOSTON 3-1
PITTSBURGH - NY ISLANDERS 2-0
WINNIPEG - CAROLINA 1-3
COLORADO - NASHVILLE 1-0 ja.
BUFFALO - WASHINGTON 3-4 rl.
MONTREAL - NY RANGERS 3-0
OTTAWA - TORONTO 0-4
FLORIDA - NEW JERSEY 3-2 ja.
MINNESOTA - LOS ANGELES 4-3 rl.
EDMONTON - VANCOUVER 4-0
SAN JOSE - PHOENIX 3-2 rl.

» Lähetä palautetta toimitukselle