Expressen: Tapparasta lähtöpassit saanut Noronen matkalla Ruotsiin

LIIGA, SHL / Uutinen
Norosen kerrotaan olevan matkalla länsinaapuriin.
Kuva © Jarno Hietanen
Mika Noronen on lähellä sopimusta Malmön kanssa, kertoo Expressenin toimittaja Johan Svensson blogissaan.

Svensson kertoo Mr. Madhawk -blogissaan kuulleensa Norosen aikeista kahdesta eri lähteestä.

Malmön GM Patrik Sylvegårdia ei ole saatu kiinni vahvistamaan tai kumoamaan asiaa. Sarjanousija Malmön kausi on käynnistynyt ailahtelevasti. Seura on tällä hetkellä sarjaksi neljänneksi viimeisenä, ja se on päästänyt maaleja (38) yhden vähemmän kuin eniten päästäneet MoDo ja Karlskrona (39).

Noronen on pelannut urallaan kerran aiemmin Ruotsissa. Tuolloin Linköpingissä vieraillut suomalaisvahti esiintyi runkosarjassa ja pudotuspeleissä yhteensä kuuden ottelun verran.

» Lähetä palautetta toimitukselle