Etelä-Korean olympialaisten alkulohkot ja karsintalohkot julki

MAAJOUKKUE / Uutinen
Etelä-Korea on vuoden 2018 olympialaisten isäntämaa.
Kuva © Jussi Siiriäinen
Kansainvälinen jääkiekkoliitto julkaisi alkulohkot ja karsintalohkot vuonna 2018 Etelä-Koreassa pelattaviin olympialaisiin.

Olympialaisiin pääsee suoraan Kansainvälisen jääkiekkoliiton tuoreimman rankinglistan kahdeksan parasta maata. Nämä ovat Kanada, Venäjä, Ruotsi, Suomi, Yhdysvallat, Tšekki, Sveitsi ja Slovakia. Etelä-Korea pääsee kisoihin mukaan isäntämaan roolissa, vaikka sen rankingsijoitus on vasta 23.

Näiden yhdeksän joukkueen lisäksi mukaan otetaan kolme muuta joukkuetta, jotka karsivat paikasta olympialaisiin. Karsinta tapahtuu karsintalohkoissa. Viimeisestä paikasta ensimmäisen vaiheen karsintoihin taistelevat Bulgaria ja Georgia, jotka pelaavat keskinäisen ottelun ennen tämän vuoden marraskuuta.

Kaikkiaan karsintoja käydään kolmessa vaiheessa, joissa pelataan 2-3 karsintalohkoa. Näistä voittaja jatkaa aina seuraavaan karsintavaiheeseen. Viimeisen karsintavaiheen kolme lohkovoittajaa selviävät vuoden 2018 olympialaisiin.

Lohkojako vuoden 2018 olympialaisissa

A-lohko

Kanada
Tšekki
Sveitsi
Etelä-Korea

B-lohko

Venäjä
Yhdysvallat
Slovakia
Viimeisen karsintavaiheen lohkovoittaja

C-lohko

Suomi
Ruotsi
Viimeisen karsintavaiheen lohkovoittaja
Viimeisen karsintavaiheen lohkovoittaja

Viimeinen karsintavaihe (syyskuu 2016)

D-lohko: Valko-Venäjä, Slovenia, Tanska ja toisen vaiheen lohkovoittaja

E-lohko: Latvia, Saksa, Itävalta ja toisen vaiheen lohkovoittaja

F-lohko: Norja, Ranska, Kazakstan ja toisen vaiheen lohkovoittaja

Toinen Karsintavaihe (helmikuu 2016)

G-lohko: Italia, Iso-Britannia, Alankomaat ja ensimmäisen vaiheen lohkovoittaja

H-lohko: Unkari, Puola, Liettua ja ensimmäisen vaiheen lohkovoittaja

J-lohko: Japani, Ukraina, Kroatia ja Romania

Ensimmäinen karsintavaihe (marraskuu 2015)

K-lohko: Viro, Meksiko, Israel ja Bulgaria-Georgia-ottelun voittaja

L-lohko: Serbia, Espanja, Islanti, Kiina

Karsintaottelu

Bulgaria-Georgia (voittaja etenee K-lohkoon Viron, Meksikon ja Israelin seuraksi)

» Lähetä palautetta toimitukselle