Essén tehoilee jatkossa Ruotsissa

MESTIS / Uutinen
SaPKossa kaksi kautta viihtynyt Oskar Essén pakkaa laukkunsa ja siirtyy ruotsalaiseen Asplöveniin.

Mestis-kauden 2010–2011 runkosarjan pistepörssissä 7. sijalle yltänyt Oskar Essén siirtyy Ruotsiin. 26-vuotias hyökkääjä teki ensi kautta koskevan sopimuksen Asplövenin kanssa.

– Paikka Mestiksen tähdistöjoukkueessa ei ole huono saavutus, niihin mahtuu vain kaksi viisikkoa ja pelaajat ovat kovatasoisia, Asplövenin urheilujohtaja Magnus Lehto kertoo hankinnastaan seuran verkkosivuilla.

– Olemme kuulleet hyvää esimerkiksi [Asplöven-hyökkääjä] Juha Silvanderilta, joka pelasi hänen kanssaan aiemmin. Maalintekijät eivät kasva puissa ja saimme hyvän hyökkääjän.

Päättyneellä kaudella Essén teki 49 runkosarjaottelussa tehot 20+21=41 ja syötti pudotuspelien neljässä ottelussa kaksi maalia.

Essénin ja Silvanderin lisäksi Asplövenin ensi kauden suomalaisrintamaan kuuluvat ainakin puolustajat Antti Alamäki sekä Teemu Metso. Haaparantalaisseura kiekkoilee Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla, eli maan ykkösdivioonassa.


Oskar Essen siirtyy Ruotsiin.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös