OTT - BOS 0.00
CHI - MTL 1.00
ANA - NJD 3.00
EDM - CGY 4.00
VGK - DAL 4.00

Espoossa pelataan naisten MM-kiekkoa 2019

MAAJOUKKUE / Uutinen
Espoon Areena saa naisten MM-kisat toistamiseen.
Kuva © Petteri Äikäs
Ensi vuoden naisten MM-kisat pelataan Espoossa. Jo aiemmin Suomelle myönnetty turnaus oli ollut ilman kisakaupunkeja tähän asti.

Espoossa pidetään naisten MM-kisat ensi vuonna toista kertaa. Ensimmäiset nähtiin vuonna 1999, kun areena oli juuri valmistunut. Sittemmin areenan yhteyteen on rakennettu myös harjoitushalli, jossa voidaan myös pelata otteluita.

Kisojen pelisysteemi muuttuu ensi vuodeksi niin, että mukana on kymmenen maata. Rankingin viisi parasta ovat omassa lohkossaan ja viisi seuraavaa omassaan. Ylemmän lohkon kaikki maat etenevät puolivälieriin ja saavat seuraa kolmesta alemman lohkon joukkueesta. Ylemmässä lohkossa nähdään Suomen lisäksi Yhdysvallat, Kanada, Venäjä ja Sveitsi. Alemmassa lohkossa nähdään rankingin sijoilla 6-10 olevat maat eli Ruotsi, Japani, Saksa, Tšekki and Ranska.

Perjantaisessa kongressissa päätettiin myös muita kisaisäntiä. Ensi vuoden I divisioonan A-lohko pelataan Kazakstanissa ja B-lohko Virossa. 18-vuotiaiden tyttöjen ensi vuoden MM-turnaus pelataan ylimmälle sarjatasolle nousseen Japanin emännöimänä.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF jatkoi myös yhteistyötään Kanadan jääkiekkoliiton kanssa. Sopimukseen kuuluu, että Kanada on nuorten MM-isäntänä jo aikaisemmin sovittujen vuosien 2019 ja 2021 jälkeen vuosina 2024, 2026, 2028 ja 2031. Naisten MM-kisoja pelataan puolestaan Kanadassa 2020, 2023 ja 2027.

» Lähetä palautetta toimitukselle