TAP - KAL
VGK - MIN 1.00
FLA - SJS 2.00

Espoo Unitedin talousvaikeuksille piste − yhtiö hakeutuu konkurssiin: "Emme onnistuneet tässä"

MESTIS / Uutinen
Espoo Unitedin toiminta loppuu.
Kuva © Petteri Äikäs petteri.aikas@jatkoaika.com

Vuonna 2016 edeltäjänsä Espoo Bluesin tilalle perustettu Espoo United Oy hakeutuu konkurssiin. Unitedin omistaja Jussi Salonoja jättää yhtiötä koskevan konkurssihakemuksen Espoon käräjäoikeudelle.

− Kaksi vuotta sitten keväällä Jääkiekko Espoo Oy:n konkurssin yhteydessä päätin vielä kerran lähteä tukemaan espoolaista jääkiekkoa ja sitouduin tukemaan toimintaa joksikin aikaa, Salonoja kirjoittaa konkurssista kertovassa tiedotteessa.

− Totean, että emme onnistuneet tässä, hän myöntää.

Espoolaisseuralla oli ensimmäisellä kaudellaan naisten ja miesten jääkiekkojoukkueiden lisäksi myös naisten ja miesten koripallojoukkueet. Naisten joukkueiden toiminta ei jatkunut tälle kaudelle.

Miesten Mestiksessä United ehti pelata kahden kauden ajan. Ensimmäisellä kaudella joukkue voitti pronssia. Toisella ja lopulta viimeiseksi jääneellä kaudella espoolaisten oli tyytyminen runkosarjan yhdeksänteen sijaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle