Eerola ja Silfver Peliittoihin

MESTIS / Uutinen
Mestis-kauteen valmistautuva heinolalainen Peliitat teki muutoksia joukkoihinsa. Ville-Veikko Eerola ja Christian Silfver vahvistavat jatkossa Peliittojen aiemmin melko kapeaa puolustuspäätä.

Peliitat jatkaa keskiviikkona harjoitusotteluitaan SaPKon vieraana Savonlinnassa. Joukkue saa otteluun tuoreita vahvistuksia, sillä heinolalaisryhmä on tehnyt sopimukset kahden nuoren puolustajan kanssa.

Puolustaja Ville-Veikko Eerola, 20, on solminut Peliittojen kanssa yksivuotisen sopimuksen. Heinolaan Eerola saapuu Hämeenlinnasta, jossa hän pelasi viime kaudella HPK:n A-junioreissa.

Helsingin IFK:n sopimuspelaaja, puolustaja Christian Silfver, 21, saapuu Heinolaan toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella. Viime kaudella Silfver pelasi HIFK:n A-junioreissa, mutta myös muutaman ottelun SM-liigaa HIFK:ssa, sekä Mestistä Kiekko-Vantaan riveissä.

Samalla Peliitat ilmoitti try-out-sopimuksilla Heinolassa pelanneiden Moses Mustosen ja Ville Pakarisen olevan vapaita etsimään uusia osoitteita alkavaksi kaudeksi.


Ville-Veikko Eerola pukee jatkossa ylleen Peliittojen pelipaidan.

» Lähetä palautetta toimitukselle