Eero Somervuori HPK:n riveihin, Tuulolalle kolmen vuoden jatko

LIIGA / Uutinen
Eero Somervuori HPK:n riveihin, Joni Tuulolalle pitkä jatkosopimus.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
HPK vahvistaa hyökkäystään Eero Somervuorella. Seura ilmoitti lisäksi solmineensa kolmen vuoden jatkosopimuksen puolustaja Joni Tuulolan kanssa.

HPK tiedotti maanantaina hankkineensa hyökkäykseen Eero Somervuoren

Somervuori on HPK:lle entuudestaan tuttu pelaaja. Nyt 35-vuotias Somervuori vietti Kerhossa kaudet 2000-03 ennen siirtymistään AHL:ään.

Järvenpääläislähtöinen laitahyökkääjä keräsi viime kaudella HIFK:ssä tehot 7+10=17 pelaamissaan 51 runkosarjan ottelussa. Hänen piste-ennätyksensä liigassa on kaudelta 2001-02, jolloin Somervuori iski Kerhon paidassa tehot 25+23=48.

Samalla tiedotettiin Joni Tuulolan kolmevuotisesta jatkosopimuksesta. 18-vuotias puolustaja pelasi viime kauden A-nuorissa, mutta pelasi edustusjoukkueessa kauden lopussa kaksi ottelua runkosarjassa ja kaksi pudotuspeleissä. Ensimmäisessä liigaottelussaan Tuulola teki liigauransa avausmaalin.

Seuran maanantaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa julkistettiin myös slovakialaissentteri Marek Viedenskyn sopimus, Ville Viitaluoman siirtyminen Örebron riveihin sekä se, ettei luottopuolustaja Craig Schira siirry NHL:ään ensi kaudeksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle