Drew Bannister jatkaa Oulussa

LIIGA / Uutinen
Kärpissä kuukauden koeajalla ollut kanadalainen puolustaja Drew Bannister jatkaa joukkueessa koeajan jälkeenkin. Puolustajan sopimus jatkuu kauden loppuun asti.
Bannister pysyy Oulussa kauden loppuun

© Ville Honkonen
alt="Bannister pysyy Oulussa kauden loppuun">

Kärpät on ollut vahvistukseen varsin tyytyväinen. Bannisterin peli on parantunut pelituntuman myötä jatkuvasti. Toimitusjohtaja Juha Junno kommentoi miestä näin:

- Hän on loistavä pukukoppipelaaja. Hänen ansiosta joukkue on saanut lisää kokemusta ja syvyyttä puolustukseen, Junno kommentoi.

Myös päävalmentaja Kari Heikkilä antoi kanukkipakille kiitokset.

- Emme ole halunneet kuormittaa miestä heti alussa. Eilen harjoituksissa hänen vatsalihaksensa revähti, mutta sisulla mies pelasi kaksi erää tänäänkin. Hän tuo joukkueeseen sitä mitä olemme kaivanneet eli puuttuva palanen on mielestämme löytynyt, Heikkilä totesi.

Lievestä loukkaantumisesta huolimatta varsin hyvätuulinen Bannister oli esitykseensä tyytyväinen.

- Ensimmäiset pari peliä olivat vaikeita, kun piti opetella pelitapaa ja kulttuuria. Sen jälkeen olen ollut olooni erittäin tyytyväinen ja peliesitys on parantunut huomattavasti. Suomen liiga on erittäin kovatasoinen ja minulla meni aikaa totuttelussa, koska peli on täällä huomattavasti avoimempaa, iloinen Bannister tuumasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle