Devils ja Senators selviytyivät jatkoon

NHL / Uutinen
Viime yönä selvisi kaksi joukkuetta lisää NHL:n pudotuspelien toiselle kierrokselle: New Jersey Devils ja Ottawa Senators. Dallas Stars puolestaan siirtyi ottelusarjassa Edmonton Oilersia vastaan ensi kerran johtoon.

Stars johti ottelua kahden erän jälkeen jo 3-0. Kotijoukkue iski kaksi maalia ylivoimalla 53 sekunnin sisään avauserässä. Ensin Scott Young laukoi Mike Modanon syötöstä 1-0-maalin ja hetken päästä Sergei Zubov laukoo viivalta 2-0 Modanon syötöstä.

Toisessa erässä oli Modanon vuoro iskeä. Erän ainoan maalin tehnyt Stars-sentteri pääsi laukomaan kiekon käytännössä tyhjään maaliin, kun Oilers-vahti Tommy Salo oli sylkenyt kiekon eteensä. Maalin toisena syöttäjänä oli Zubov.

Kolmannessa erässä Oilerskin pääsi maalien makuun, mutta ensin Zubov laukoi kiekon ranteella, Oilersin Marty Reasonerin kautta ohi Salon. Stars johti 4-0. Erän puolivälin paikkeilla Oilersin Mike Comrie saa haltuunsa irtokiekon ja laukoo 4-1-kavennuksen ohi Starsin maalilla pelanneen Marty Turcon. Erää oli jäljellä muutama sekunti alle kaksi minuuttia, kun Eric Brewer kaventaa onnekkaasti Starsin johdon kahteen maaliin.

Manny Malhotra lopetti Oilersin pyristelyn iskemällä 5-2-maalin tyhjään Oilers-verkkoon.

Starsin suomalaiset jäivät pisteittä. Jere Lehtinen pelasi lähes 18 minuuttia, ja Niko Kapanen sai vastuuta nelisentoista minuuttia.

Sarja jatkuu lauantaina Edmontonissa.

Bonk Islandersin turma

Ottawa Senators selvisi 4-1-voitolla NY Islandersista voitoin 4-1 toiselle kierrokselle. Hävittyään avausottelun Islandersille 3-0, Senators voitti neljä ottelua peräkkäin.

Viidennen ottelun avausmallin iski Martin Havlat ylivoimalla maalin edestä Radek Bonkin syötöstä. Islanders tasoitti pelin Mark Parrishin ylivoimaosumalla, kun toista erää oli pelattu lähes seitsemän minuuttia. Erän puolivälin jälkeen Todd White vei Senatorsin 2-1-johtoon ja erän lopulla Radek Bonk lisäsi johdon jo 3-1-lukemiin.

Kolmannessa erässä Islandersin hakiessa kavennusta ja tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia, Bonk iski illan toisen maalinsa ajassa 57.45.

Patrick Lalime pelasi hyvän ottelun Senators-maalilla torjuen 31 kertaa ja oli lähes kaksi kertaa työllistetympi kuin virkaveli Garth Snow toisessa päädyssä. Sens laukoi 18 kertaa kohti Snow’ta, joista mies torjui 15.

Islandersin Mike Peca jäi ottelusarjassa kokonaan pisteittä – ehkä hieman yllättäen. Alexei Yashin kokosi viidessä ottelussa tehot 2+1.

Islandersin Janne Niinimaa pelasi ottelussa reilun 25 minuutin verran.

Langenbrunner jälleen tehokas

Devilsin laitahyökkääjä Jamie Langenbrunner on ollut hyvässä vireessä pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Boston Bruinsia vastaan. Viidessä pelissä hän teki kolme maalia ja syötti kaksi. Viime yönä Langenbrunner teki kaksi maalia Bruins-verkkoon.

John Madden, joka koko sarjan ajan on varjostanut erinomaisin tuloksin Bruinsin tähtihyökkääjä Joe Thorntonia, avasi ottelun maalitilin ensimmäisessä erässä. Thornton keräsi vain kolme tehopistettä sarjan aikana.

Seuraavat maalit nähtiin vasta kolmannessa erässä. Tuolloin Langenrunner astui esiin ja laukoi joukkueensa 2-0-johtoon, kun kolmatta erää oli pelattu reilut seitsemän minuuttia. Sama mies oli asialla ottelun viimeisellä minuutilla, kun Bruins pelasi ilman maalivahtia. Madden syötti molemmat Langenbrunnerin maalit ja oli ottelun tehokkain pelaaja.

Marty Brodeur torjui ottelussa 28 kertaa ja pelasi uransa 14. playoff-nollapelinsä.

» Lähetä palautetta toimitukselle