JYP - IFK
KOO - SPO
PEL - TPS
SAI - TAP
BOS - STL 2.00
NYI - NJD 2.00
NYR - CHI 2.00
TBL - TOR 2.30
NSH - WPG 3.00
MIN - ANA 3.00
DAL - LAK 3.30

David Schneider siirtyy Hämeenlinnaan

LIIGA / Uutinen
Turun Palloseurassa ja Rauman Lukossa aiemmin SM-liigaa pelannut yhdysvaltalainen puolustaja David Schneider vaihtaa Hämeenlinnan Pallokerhon riveihin.

HPK on tehnyt 25-vuotiaan Schneiderin kanssa vuoden mittaisen sopimuksen. Princetonin yliopiston kasvatti on kolmen Suomessa pelaamansa kauden aikana ehtinyt pukea 89 liigapeliin ja tehnyt niissä 24 pistettä.

Suhteellisen pienikokoinen ja hyvin liikkuva Schneider tulee paikkaamaan HPK:ssa MoDon riveihin Ruotsin Elitserieniin siirtyneen Vladimir Sicakin jättämää aukkoa.

Amerikkalaispuolustajan menestystä SM-liigassa ovat jarruttaneet pahat loukkaantumiset. Ensimmäisellä Lukko-kaudellaan tehoja söi pitkällinen nivusvamma, kun taas viime kaudella Turussa Schneiderin kauden kevätpuolisko jäi torsoksi aivotärähdyksen jälkioireiden vuoksi.

Schneiderille on tarjolla HPK-pakistossa suhteellisen isokin rooli, sillä Sicakin ja Tuomas Eskelisen tyhjäksi jättämät tontit kaipaavat vastuunkantajia paikkaajiksi. Kannuksensa jo SM-liigassa osoittanut jenkkipakki on HPK:lle jokseenkin riskitön hankinta.

» Lähetä palautetta toimitukselle