Coyotes ja Stone jatkosopimukseen

NHL / Uutinen
Michael Stone jatkaa Arizonan auringon alla ainakin seuraavan vuoden.
Kuva © Getty Images
Arizona Coyotes vältti välimieskäsittelyn Michael Stonen kanssa solmimalla hänen kanssaan yhden vuoden jatkosopimuksen, jonka arvo on neljä miljoonaa dollaria.

Michael Stonen viime kausi oli hänen tähänastisen uransa paras - 26-vuotias puolustaja teki 75 ottelussa tehot 6+30. Hän on pelannut urallaan yhteensä 279 NHL-ottelua, joissa on syntynyt 87 (23+64) tehopistettä.

Stone kärsi loppukaudella polvivammasta, jonka toipumisarvio on noin puoli vuotta. Hänen toipumisensa on aikataulussa toimitusjohtaja John Chaykan mukaan. On kuitenkin epävarmaa, ehtiikö hän parantua kauden alkuun mennessä.

− Olemme todella onnellisia, että saamme Michaelin takaisin, Chayka sanoi Arizona Coyotesin haastattelussa. 

− Hän pelasi läpimurtokautensa viime kaudella ja olemme luottavaisia, että hän paranee täydellisesti ja pystyy pelaamaan tärkeässä roolissa meille.

190-senttinen ja 95-kiloinen oikealta laukova puolustaja on Coyotesin kolmannen kierroksen varaus vuoden 2008 varaustilaisuudesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle