Caps-tapahtumat kesällä 2004 - Wittille palkankorotus

NHL / Uutinen
Tähän uutiseen kerätään kesällä 2004 Washington Capitalsia koskevat tapahtumat kuten tehdyt sopimukset ja pelaajakaupat. Uusin uutinen on aina päällimmäisenä.

17.8. - Wittille palkankorotus

Washington Capitalsin tämän hetken puolustuksen ainoaksi NHL-tason konkariksi laskettava Brendan Witt sai välimieskäsittelyn tuloksena lähes puolen miljoonan dollarin palkankorotuksen. Witt tulee ansaitsemaan kaudesta 2004-2005 yhteensä 2,2 miljoonaa dollaria.

Tämänvuotisen välimieskäsittelyn tulos on varmasti 29-vuotiaalle Wittille balsamia haavoihin, sillä edelliskerralla, kesällä 2000, välimiesoikeus määräsi hänelle kahden vuoden sopimuksen, jonka arvo oli vuositasolla vähemmän kuin joukkueen tekemä qualifying offer. Tuolloin Witt reagoi päätökseen voimakkaasti uhaten mm. lopettavansa kiekkoilun. Ensireaktioiden tomun laskeuduttua kanadalaispuolustaja päätti jatkaa kuitenkin uraansa ja pelasi vahvan kauden, jonka jälkeen hän antoi agentilleen potkut ja neuvotteli itse Capitals-johdon kanssa kolmivuotisen sopimuksen, joka päättyi tänä kesänä.

Viime vuosien tapaan Witt oli kuluneellakin kaudella Capitals-puolustuksen runkopelaajia pelaten yli 23 minuuttia per peli. Heikosta plusmiinustilastosta (-23) huolimatta Witt onnistui tekemään henkilökohtaiset ennätykset sekä pisteiden (2+10) että jäähyminuuttien (123) saralla. Joukkueen puolustuksen huonosta kaudesta huolimatta Witt otti parin heikon kauden jälkeen jälleen askeleen kohti 2000-luvun alun loistokausia. Toivottavasti paria edellistä kautta varjostaneet henkilökohtaiset perheongelmat ovat vihdoin historiaa, sillä Capitals tulee tarvitsemaan Wittiltä täyttä panosta ajaessaan nuorta puolustustaan sisään.

3.8. – Caps lisäsi fyysisyyttä puolustukseen

Capitals lisäsi NHL-tasolla kokemattomien, mutta AHL-tasolla kokeneiden, puolustajien määrää maanantaina tekemällä vuoden sopimuksen 26-vuotiaan Jeff Paulin kanssa. Sopimuksen arvoa ei julkistettu.

Paul pelasi viime kaudella sekä Florida Panthersien että New York Rangersien farmijoukkueissa. Yli satakiloinen ja 190-senttinen Paul teki vuoden sopimuksen Panthersien kanssa vuosi sitten elokuussa päästen pelaamaan harjoitusotteluissa ”Kissapaidassa”. Varsinaisen kauden aikana pelipaikka vakiintui San Antonio Rampagen riveistä AHL:ssä. Paul ehti edustaa Rampagea 57 pelin (2+6, 174 min) ajan ennen kuin maaliskuun siirtotakarajalla tuli käsky vaihtaa maisemaa Rangers-organisaatioon.

Siirto Rangersiin ei avannut NHL-pelipaikkaa Paulille, vaan mies pelasi loppukauden AHL:aa Hartfordissa. Runkosarjan lopussa Paul pelasi 17 ottelua Wolf Packin riveissä ja pudotuspelien 15 ottelussa kaatui mm. Caps-farmiseura Portlandia. Paulin runkosarjan teholukemiksi kertyi loppujen lopuksi 2 maalia, 11 syöttöä, plusmiinus +8 ja 212 jäähyminuuttia 74 ottelussa. Pudotuspeleissä vastaavat lukemat olivat 1+2, +1, 31 min.

Kovanyrkkinen Jeff Paul on alun perin Chicago Blackhawksien toisen kierroksen varaus (#42) vuodelta 1996. Paul on pelannut ainoat kaksi NHL-otteluaan Coloradon paidassa kaudella 2002-2003. AHL- ja IHL-sarjoissa otteluita on kertynyt yhteensä 371, joissa tilastoihin on merkitty 16 maalia, 46 syöttöä ja 1041 jäähyminuuttia.

2.8. - Jälleen kolme uutta sopimusta

Washington Capitals on tehnyt vuoden jatkosopimukset maalivahti Maxime Ouelletin, laituri Stephen Peatin ja puolustaja Dwayne Zingerin kanssa. Ouelletin ja Zingerin sopimusten arvoa ei ole julkistettu, Peatin sopimus on arvoltaan 544,500 dollaria.

Adam Oates –kaupassa Philadelphiasta kaudella 2001-2002 Washingtoniin saapunut Maxime Ouellet jakoi Portlandin ykkösveskarin ja Capsien kakkosvahdin torjuntavastuun Rastislav Stanan kanssa kuluneella kaudella. Capsien seuraavaksi ykkösvahdiksi tituleerattu Ouellet pelasi parivaljakosta enemmän AHL:ssa, niinpä Caps-paidassa kertyi vain kuusi ottelua, saldolla 2V-1T-3H. Hyvästä torjuntaprosentista (93%) ja päästettyjen maalien keskiarvosta (1.99) huolimatta 23-vuotiaan Ouelletin kausi Portlandissa ei ollut kovinkaan voitokas. Reilussa 50 pelissä kertyi 15 voittoa, 8 tasapeliä ja 29 tappiota.

Ouelletin tapaan myös laituri Stephen Peat hyväksyi seuran tarjoaman kymmenen prosentin palkankorotuksen mukanaan tuoman sopimustarjouksen. Viime vuosina pääasiassa Capsien nyrkkipukarin roolista vastannut Peat pelasi viime kaudella ennätykselliset 64 peliä, joissa hän teki viisi maalia ja otti 90 jäähyminuuttia. Ennätyksellisistä jäähyminuuteista huolimatta 24-vuotias laituri ei ollut niin fyysinen kuluneella kuin mitä häneltä odotettiin.

28-vuotias farmijyräpuolustaja Dwayne Zinger pääsi maistelemaan viime joulukuussa NHL-ilmapiiriä seitsemän ottelun verran. Kyseisissä otteluissa Zinger merkitsi tilastoihin syötön sekä yhdeksän jäähyminuuttia. Portlandissa Zinger pelasi 68 ottelua tehoin 6+10.

Capitalsin kolmesta jäljellä olevasta RFA-agentista (Witt, Stana, Zubrus) kukaan ei allekirjoittanut seuran tarjoamaan 10 %:n palkankorotusta tarjonnutta sopimusta. Stana tulee pelaamaan ensi kauden joka tapauksessa Ruotsissa, Zubruksella on NHL-pykälällä varustettu sopimus venäläisen Lada Togliatti -seuran kanssa ja Witt on vienyt sopimusneuvottelut välimiesoikeuteen, jossa käsittely alkaa elokuun 15. päivä.

29.7. - Kolme uutta sopimusta

Laiturit Matt Pettinger ja Graham Mink sekä puolustaja Nolan Yonkman ovat hyväksyneet Capitalsin tekemän kymmenen prosentin palkankorotustarjouksen eli qualifying offerin. Kaikki kolme pelaajaa ovat sopimuksen alla tulevan kauden.

Matt Pettinger on viimeiset neljä kautta yrittänyt vakiinnuttaa pelipaikkaa Washingtonissa, ja menestys on vaihdellut hyvin pitkälti sen mukaan kuka ”ylhäällä” on ollut valmentajana. Ron Wilson aikanaan nosti Pettingerin farmista ensimmäisen kerran ylös, ja Wilsonin viimeisellä kaudella Pettinger pelasikin NHL:ssä lähes koko kauden. Bruce Cassidyn saavuttua ei Pettingerille ollut käyttöä Washingtonissa, mutta kun tuttu farmivalmentaja Glen Hanlon ”syrjäytti” Cassidyn, oli latu jälleen vapaa 23-vuotiaalle Pettingerille.

Tulevasta kaudesta 522 000 dollaria tienaava Pettinger pelasi viime kaudella 71 ottelua Caps-paidassa tehden uransa NHL-piste-ennätyksen seitsemällä maalilla ja viidellä syötöllä. Jäähyjä energisestä ja fyysisestäkin pelityylistään tunnettu duunarilaituri keräsi 37 minuuttia. Pettingerin pelipaikka vaihteli kauden alun kolmos-nelosketjun karvaajan roolista loppukauden ykkösketjulaiseen.

Yhtenä Caps-puolustuksen suurimmista, ja samalla varmasti epäonnisimmista, tulevaisuudenlupauksista, 23-vuotias Nolan Yonkman, tulee tienaamaan ensi kaudesta 687 500 dollaria. Näillä näkymin koripalloilijan mittaisen puolustajan kausi tullee alkamaan vasta marraskuun puolella, sillä hän loukkasi vuodenvaihteessa leikatun polvensa uudelleen kesän kehitysleirillä. Yonkmanin vammatäyteisistä parista viime kaudesta voi lukea enemmän skrollaamalla tätä uutista hieman alaspäin. Yonkman pelasi viime kaudella yhden ottelun Caps-paidassa ja neljä Portlandissa ennen kauden päättänyttä loukkaantumista.

Ensimmäiset NHL-ottelunsa kuluneella kaudella pelannut laituri Graham Mink kasvattaa tilipussiaan tulevasta kaudesta 375 000 dollarilla. Portlandin joukkueen tukipilareihin viime vuosina kuulunut, ja tällä kaudella kapteenina toiminut, 25-vuotias Mink puki ”kotkapaidan” kahdesti päälleen jääden kyseisissä otteluissa pisteittä. AHL:ssä kookas ja voimakas laituri iski sen sijaan 37 pistettä (18+19) ja otti 74 jäähyminuuttia 68 pelissä.

21.7. Yonkman sivussa marraskuuhun asti

Puolustaja Nolan Yonkmanin uskomattomalta tuntuva loukkaantumiskierre sai jatkoa heti Capsien developement-leirin alkupäivien aikana, kun viime vuonna leikkauksella korjattu polven eturistiside petti maanantain kuntopyörätreenissä. Polvi operoitiin edelliskerran malliin ja Yonkmanilla on edessään jälleen kerran pitkä kuntoutumisjakso. Kookkaan puolustajalupauksen odotetaan palaavan tositoimiin marraskuun puolivälin tienoilla.

Yonkman palasi lähes vuoden kuntoutustauon jälkeen jäälle maanantaina vieden jääharjoitukset läpi ongelmitta. 23-vuotias puolustaja antoi toimittajille haastatteluja tyytyväisenä harjoitusten jälkeen todeten olevansa 100% kunnossa ja valmis taistelemaan pelipaikasta syksyn harjoitusleirillä.

Myöhemmin päivällä, kuntopyörätreenin aikana, Yonkmanin polvi petti ja se operoitiin saman tien. Kyseinen leikkaus on suuri takapakki, tosin enemmänkin varmasti henkinen kuin fyysinen, Yonkmanin NHL-uran kehitykselle, sillä erilaiset loukkaantumiset kahden viime kauden aikana ovat olleet suurin este NHL-tasolle nousuun.

Yonkman pelasi kauden 2001-2002 lopulla 11 ottelua Washingtonin paidassa antaen lupaavia näyttöjä. Seuraavan kauden harjoitusleirillä lähes kaksimetrinen puolustaja oli viimeisten karsittujen joukossa. Sen jälkeen alkoikin sitten loukkaantumissuma, joka on rajoittanut Yonkmanin pelaamisen kahden viimeisen kauden aikana vain 29 otteluun.

Kauden 2002-2003 alussa Yonkman kärsi alavatsan vammasta, joka piti hänet sivussa marraskuulle asti. Sairastuvalta paluun jälkeen toisessa ottelussa Caps-puolustaja taklattiin laitaa vasten, jonka seurauksena murtui luu kyynärvarresta. Kauden kolmas loukkaantuminen tapahtui tappelussa, jossa Yonkmanin silmäkuopan luu murtui.Viime kaudella Yonkman ehti pelata vain viisi ottelua ennen kuin vasemman polven eturistiside repesi luistimen jäätyä jäärailoon nyrkkitappelun yhteydessä. Kyseinen vamma, joka maanantaina siis uusiutui, piti Yonkmanin sivussa koko loppukauden.

Myös Eminger, Semin ja Fehr sivussa

Yonkmanin lisäksi tiistain harjoituksista olivat poissa puolustaja Steve Eminger ja hyökkääjät Aleksander Semin ja Eric Fehr. Eminger kärsii ”penikkataudista”, joka syntyi kesän juoksuharjoitusten yhteydessä, eikä hänen kaukaloon palaamisajankohtaansa pystytä tällä hetkellä arvioimaan. Emingerin lisäksi Semin on nilkkavamman takia kaukalon ulkopuolella day-to-day –statuksen alla. Eric Fehr puolestaan ei osallistu ollenkaan leirille parannellessaan keväällä operoitua rannettaan. Hänen pitäisi olla pelikunnossa harjoitusleiriin mennessä.

Pirates-valmentaja Kumpel valmentamaan UHL:ään

Portland Piratesissa Tim Armyn ja Glen Hanlonin apuvalmentajana viime vuodet toiminut Mark Kumpel siirtyy UHL-liigan Port Huron Beaconsin päävalmentaksi. Kumpel on toiminut viimeiset kuusi vuotta Piratesien valmennuksessa, vastaten viitenä vuonna kakkosvalmentajan toimesta ja kaudella 1998-99 päävalmentajan pestistä.

20.7. Caps sopimukseen ykkössentterinsä kanssa

Viime kauden lopulla Washingtonin ykkössentterinä pelannut, ja tulevalla kaudella nuoressa joukkueessa mahdollisesti samassa roolissa jatkava Jeff Halpern on tehnyt jatkosopimuksen Capitalsin kanssa. Halpern tienaa kaudesta 2004-2005 n. 1,6 miljoonaa dollaria.

Halpernin rooli kasvoi kauden edetessä Capitalsin myytyä lähes kaikki kokeneet profiilipelaajansa muualle. Lisääntynyt jääaika ja taidokkaammat laiturit toivat mukanaan USA:n World Cup
-joukkueeseen valitulle Halpernille uransa parhaimmat tehot NHL:ssä, 79 pelissä 19 maalia ja 27 syöttöä.

Monipuolisena pelaajana Halpernin rooli tulevalla kaudella on hyvin avoin, sillä 28-vuotiasta sentteriä voi käyttää sekä puolustavan ketjun sentterinä tai tasapainottavana tekijänä hyökkäävässä ketjussa. Joukkueen veteraaneihin kuuluvalle Halpernille on myös spekuloitu tulevalla kaudella kapteenin roolia.

20.7. Randy Carlyle jättää Washingtonin

Kaksi kautta Capitals-joukkueen valmennustriossa puolustuksen peluuttamisesta vastannut Randy Carlyle vaihtaa apuvalmentajan työt AHL-joukkueen vastuuvalmentajan pestiin. Carlyle palaa tuttuun ympäristöön siirtyessään Vancouver Canucksin farmiseura Manitoba Moosen päävalmentajaksi.

Seitsemäntoista kautta ja 1055 peliä NHL:ssä aikanaan puolustajana pelannut ja Norris Trophyn kerran voittanut Carlyle toimi Manitoban valmennuksessa vuosina 1996-2001, jonka jälkeen hän siirtyi Washingtoniin Butch Cassidyn apuvalmentajaksi.

Washingtonin lisäksi Carlyle on toiminut apuvalmentajana NHL:ssä Winnipeg Jetsissä 90-luvun puolivälissä.

11.7. Roman Tvrdon palaa Eurooppaan

Washingtonin vuoden 1999 viidennen kierroksen varaus ja kolme viimeisintä kautta farmijoukkue Portland Piratesissa kiekkoillut slovakkihyökkääjä Roman Tvrdon palaa Eurooppaan tehtyään sopimuksen Ison-Britannian pääsarjajoukkueen Nottingham Panthersien kanssa.

23-vuotias Tvrdon on pelannut viimeiset viisi kautta pohjoisamerikkalaisissa sarjoissa edustettuaan WHL-junioriseura Spokane Chiefsejä kahden vuoden ajan NHL-varauksensa jälkeen. Tämän jälkeen Slovakiaa junioreiden MM-kisoissa edustanut Tvrdon pelasi kolme kautta Portland Piratesissa. Viime kaudella tunnollisena puolustavana pelaajana pidetty Tvrdon sai rajoitetusti peliaikaa keräten 51 pelissä kuusi tehopistettä (2+4).

Portlandin pelien lisäksi Tvrdon pääsi kokeilemaan loppukaudesta NHL-jäiden liukkautta yhdeksässä ottelussa. Muistoiksi noista koitoksista jäi tilastonikkarien papereihin syöttö ja jäähy.

8.7. Bumellekin jatkopaperi

Canalplussalla NHL:n finaalipelejä ansiokkaasti kommentoinut puolustaja Josef Boumedienne on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen Washingtonin kanssa. Boumedienne kertoili kauden jälkeen lehdistölle pelaavansa mahdollisesti kauden 2004-05 Suomessa tai Ruotsissa ellei saa mieleistään tarjousta Washingtonista. Capsien tarjoama 600 000 dollaria kaudesta sai ruotsalaispuolustajan jatkamaan ”Ison veden” takana.

Boumedienne pelasi Capitalsissa 37 ottelua tehden niissä tehot 2+12=14. Jäähyminuutteja kertyi 30. Boumedienne pelasi keskimäärin 23 minuuttia peliä kohden ja etenkin loppukaudesta vastuuta tuli reippaasti ylivoimalla, kun Sergei Gonchar kaupattiin Bostoniin. Ruotsalaispuolustaja ehti pelata farmijoukkue Portland Piratesissa 13 peliä, joissa hän teki maalin ja antoi kahdeksan syöttöä.

Tulevalla kaudella Boumediennen rooli nuoressa Capitals-puolustuksessa tullee olemaan kiekollisena puolustajana merkittävä, pelataan sitten NHL:ää tai farmiliigaa.

8.7. Whitfield vahvistamaan haalariosastoa

Capitals on täydentänyt joukkueen nuorta hyökkäysrunkoa tekemällä vuoden jatkosopimuksen kokeneen duunarihyökkääjä Trent Whitfieldin kanssa. Sopimus on arvoltaan 450 000 dollaria.

Trent Whitfield aloitti viime kauden Portlandissa, mutta sai kutsun ylös lähes heti entisen farmivalmentajansa Glen Hanlonin siirryttyä Capitals-valmentajaksi joulukuussa. Whitfield on AHL-tasolla tasaisesti pisteitä nakottava hyökkääjä, mutta NHL-tasolla hän elää nöyrästä puolustus- ja joukkuepelaamisestaan. Sekä sentterinä että laiturina pelaava 27-vuotias Whitfield pelaakin Capitalsissa lähinnä nelosketjussa ja alivoimatilanteissa.

Whitfieldin peliaika lisääntyi loppukautta kohti pelaajakauppojen myötä, ja niinpä hän tekikin henkilökohtaisen piste-ennätyksensä NHL-tasolla. Kuusi maalia ja viisi syöttöä 44 pelissä oli hyvä saavutus puolustusspesialistille. Portlandissa Whitfield ehti pelata alkukaudesta 24 peliä, joissa syntyi 15 tehopistettä.

6.7. Capitals sopimukseen Klepisin kanssa

Washingtonin GM George McPhee sai jälleen yhden uuden palasen kohdalleen Capitalsien uudelleenrakentamisessa kun Capitals julkaisi kolmivuotisen sopimuksen 20-vuotiaan tsekkihyökkääjä Jakub Klepisin kanssa.

Jakub Klepis pelasi kuluneen kauden Tsekin Extraliigassa edustaen hopeajoukkue Slavia Prahaa. Runkosarjassa Klepis teki 44 ottelussa neljä maalia ja antoi yhdeksän maaliin johtanutta syöttöä. Jäähyjä sekä sentterinä että laiturina kauden aikana pelannut nuorukainen keräsi 43 minuuttia. Kyseiset tehot riittivät tulokkaiden pistepörssin voittoon.

Taitavana pelintekijänä pidetty Klepis oli pudotuspeleissä hyvässä vireessä. Kahdeksan pistettä (5+3) seitsemässätoista pelissä oikeutti pudotuspelien pistepörssissä 18. tilaan. Hyvät pudotuspelit nostivat Klepisin MM-kisoihin valmistautuneeseen Tsekin aikuisten maajoukkuerinkiin, jonka harjoituspeleissä aukesi niin maali- kuin syöttötilikin. Lopulliseen kisajoukkueeseen Klepisillä ei kuitenkaan vielä ollut asiaa.

Suomalaisilla kiekkofaneilla oli mahdollisuus nähdä Klepis kuluvalla kaudella kahdesti: Mikkelin neljän maan turnauksessa lokakuussa ja nuorten MM-kisoissa vuodenvaihteessa. MM-kisoissa Klepis oli neljänsiksi jääneiden Tsekkien sisäisen pistepörssin jaetulla kolmannella tilalla kahdella maalilla ja kahdella syötöllä seitsemässä pelissä.

Pohjoisamerikkalainen kiekkokaan ei ole Klepisille outoa, sillä hän pelasi vuoden verran WHL-liigaa Portland Winter Hawksien riveissä kaudella 2001-2002. Tshekille irtosi runkosarjan tulokaspistepörssin neljäs sija kyseisenä kautena 14 maalilla ja 50 syötöllä. Jäähyminuutteja 184-senttinen ja n. 90-kiloinen Klepis hankki 111.

Klepis on alun perin Ottawa Senatorsin ensimmäisen kierroksen varaus (#16) vuodelta 2002, jonka pelaajaoikeudet matkasivat Buffaloon helmikuussa 2003 tehdyssä Vaclav Varada-kaupassa. Capitals hankki pelaajaoikeudet maaliskuussa Mike Grier- kaupan yhteydessä.

5.7. Myös Verot jatkaa Capitals-paidassa

Torstaina julkaistujen Jason Doigin ja Brian Willsien sopimusten jälkeen Washington jatkoi jatkosopimusten tekoa perjantaina solmimalla vuoden pestin hyökkääjä Darcy Verotin kanssa.

Uusi sopimus tuo mukanaan Verotille 50 000 dollarin palkankorotuksen, joka tietää energiselle laiturille 400 000 dollarin tilipussia.

Uudenvuodenaattona NHL-debyyttinsä tehnyt Verot pelasi loppukauden aikana 37 peliä ”kotkapaidassa”. Kyseisissä otteluissa Verot keräsi kaksi syöttöpistettä ja 135 jäähyminuuttia, jotka oikeuttivat joukkueen jäähypörssin voittoon. Vuodenvaihdetta ennen Verot ehti pelata farmijoukkue Portland Piratesissa 28 peliä, joissa hän teki tehopisteet 3+5 ja istui 89 jäähyminuuttia.

Verotin ensimmäinen sopimus Capsien kanssa kesällä 2003 aiheutti ristiriitaisia tunteita sekä faneissa että farmijoukkueen pelaajistossa. Farmitasolla enemmän ja vähemmän likaisesta pelityylistään tunnettu Verot oli edellisellä kaudella kahdesti ollut osallisena taklaustilanteessa, jonka seurauksena Pirates-pelaaja sai aivotärähdyksen. Saavuttuaan harjoitusleirille Verot joutuikin puolustamaan itseään nyrkein mm. Mel Angelstadin ja Dwayne Zingerin ”tervetulotervehdyksiä” vastaan.

Kauden edetessä pelaajien ja fanien mielipiteet Verotista kuitenkin muuttuivat päinvastaiseen suuntaan miehen ”kaikki joukkueen eteen” –peliesitysten pehmittäminä. Niinpä kun puolustaja Matt Libby, joka oli toinen edellä mainituista aivotärähdyksen saaneista pelaajista, ja Verot ottivat kesken kauden harjoituksissa yhteen, olikin Libby se joka sai lähteä joukkueesta ja Verot jäädä.

Hieman ”DaleHuntermainen” pikkusikainen ja periksiantamaton pelityyli teki vaikutuksen Capitals-faneihin loppukaudesta ja Verot nousikin yhdeksi loppukauden suosituimmista pelaajista. Samainen pelityyli lienee myös syy miksi Verotin kanssa jatkosopimus tehtiin.

1.7. Willsielle ja Doigille jatkosopimukset, Zubrus Venäjälle

Washington Capitals julkaisi keskiviikkona vuoden jatkosopimukset laituri Brian Willsien ja puolustaja Jason Doigin kanssa. Lisäksi julkaistiin yhdeksän qualifying offerin saaneen pelaajan lista. Lada Togliatti puolestaan informoi kotisivuillaan Dainius Zubruksen pelaavan seurassa ensi kaudella.

Washington Capitals solmi laituri Brian Willsien kanssa keskiviikkona vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Sopimus on arvoltaan 450 000 dollaria, joka on 100 000 vähemmän mitä Willsie ansaitsi kuluneella kaudella. Capitals poimi Willsien Coloradon waiver-listalta ennen kauden alkua. Sähäkkänä laiturina ja joukkuepelaajana tunnettu Willsie saalisti henkilökohtaisen piste-ennätyksensä tehtyään 49 pelissä kymmenen maalia ja annettuaan viisi syöttöä.

Willsien lisäksi Capitals teki puolustaja Jason Doigin kanssa vuoden jatkosopimuksen. Sopimus on arvoltaan 725 000 dollaria.

Vapaana agenttina syksyllä 2002 Capitalsiin tullut Doig pelasi toisen kautensa joukkueessa keräten 65 pelissä tehopisteitä kahden maalin ja yhdeksän syötön verran. 27-vuotiaan Doigin aggressiivinen ja fyysinen puolustuspelaaminen istutti miestä 105 minuutin verran jäähyaition puolella.

Lada Togliattin kotisivujen ja Sports-Expressin mukaan Dainius Zubrus on tehnyt vuoden sopimuksen seuran kanssa. Sopimuksessa on ns. NHL-pykälä, joka mahdollistaa liettulaishyökkääjän paluun kesken kauden NHL:ään. Zubrus liittyy seuran vahtuuteen World Cup-turnauksen jälkeen.

Yhdeksälle sopimustarjous

Sopimusten lisäksi Capitals julkaisi tehneensä pelaajaoikeudet säilyttävät sopimustarjoukset eli qualifying offerit Maxime Ouelletille, Rastislav Stanalle, Brendan Wittille, Nolan Yonkmanille, Jeff Halpernille, Graham Minkille, Stephen Peatille, Matt Pettingerille ja Dainius Zubrusille. Witt, Halpern ja Zubrus voivat viedä sopimusneuvottelut halutessaan välimiesoikeuteen.

Ilman sopimustarjousta jäivät ja sitä kautta vapaiksi agenteiksi tulivat mm. maalivahti Sebastien Charpentier, lähes koko viime kauden puolustajakaarti Boumedienne, Kwiatkowski, Berry, Norton, Fortin, Grand-Pierre, Rohloff ja hyökkääjistä Battaglia, Verot, Whitfield, Forbes. Ikänsä puolesta suoraan UFA-statuksen omaavia pelureita ovat Kip Miller ja Craig Johnson.

» Lähetä palautetta toimitukselle