Buffalo jatkoi voittokulkuaan jatkoajalla

NHL / Uutinen
Maksim Afinogenovin jatkoaikamaali toi viime aikoina vahvasti esiintyneelle Buffalolle lisää täydennystä jo valmiiksi kukkurallaan olevaan pistelaariin. Anaheim tosin pisti koitjoukkueen tiukalle. Yön aikana pelattiin myös seitsemän muuta NHL-peliä.

Buffalo - Anaheim 3-2 ja

Jean-Sebastien Gigueren paluu maalille ei auttanut Mighty Ducksia. Ratkaisu syntyi vasta jatkoajalla, jolloin Maksim Afinogenov onnistui tekemään ylivoimamaalin. Syöttöpisteen maaliin sai Teppo Numminen, jonka saldo tältä kaudelta näyttää lukemia 0+19.

Ottelun avausmaalista oli vastannut Chris Kunitz avauserässä. Maalittoman toisen erän jälkeen Thomas Vanek tasoitti ottelun rangaistuslaukauksesta, kun kolmatta erää oli pelattu noin kahdeksan minuuttia. Vanek teki valelaukauksen ja harhautti sitten Gigueren.

- Yleensä lauon ylös, mutta koska Giguere on iso maalivahti jolla on isot olkapäät, päätin saada hänet liikkelle, sanoi itävaltalaishyökkääjä ottelun jälkeen.

Joffrey Lupul vei vieraat vielä kerran johtoon, mutta Ales Kotalikin maali vei ottelun jatkoajalle, jossa Afinogenov ratkaisi ottelun.

Lydman BUF 0+0, 2 PIM, +1, 24:50

Numminen BUF 0+1, -1, 18:39

Selänne ANA 0+0, 18:08

Moreau osui kahdesti alivoimalla

Philadelphia - Edmonton 2-3

Ethan Moreau avasi ottelun maalitilin, kun hän nappasi irtokiekon keskialueella ja pääsi nousemaan kohti maalia. Ensimmäisen laukauksen Niittymäki torjui, mutta Moreau onnistui sutimaan irtokiekon sisään.

Branko Radivojevic tasoitti pelin toisessa erässä, mutta Jarret Stoll vei Oilersin jälleen johtoon. Moreau lisäsi Flyersin tuskaa illan toisella alivoimamaalillaan. Sami Kapanen kavensi päätöserässä kauden avausmaalillaan. Antero Niittymäki sai maaliin syöttöpisteen

Ennen ottelua Flyers ei ollut päästänyt vastustajaa tekemään alivoimamaalia. Tämän ottelun jälkeen vain Calgary Flames on ainoa joukkue, joka on pitänyt maalinsa puhtaana pelatessaan ylivoimaa.

Kapanen PHI 1+0, -2, 16:31

Niittymäki PHI 25/28

Rita EDM 0+0, 6:54

Ylivoimapeli pääosassa

Columbus - NY Islanders 4-3 rl

Columbus karkasi avauserässä jo 2-0-johtoon Nikolai Zherdevin ja tuoreen kapteenin Adam Footen maaleilla. Molemmat maalit syntyivät ylivoimalla.

Ylivoimamaalit saivat jatkoa myös jatkossa. Mike York teki Islandersin kavennusosuman toisen erän alussa. Seuraavaksi ylivoimalla osui Sergei Fedorov, jolle maali oli kauden, ja samalla Columbus-ajan ensimmäinen. Erän lopulla nähtiin varsinaisen peliajan ainoa tasakentällisin syntynyt maali, jonka teki Trent Hunter.

Islanders nousi tasoihin Mark Parrishin kuudella neljää vastaan tekemällä maalilla 37 sekuntia ennen loppua. Rangaistuslaukauksissa ainoa onnistuja oli Blue Jacketsin David Vyborny. Islandersin Aleksei Jashin laukoi tolppaan.

- Pelaajillamme oli mukavasti energiaa. Ylivoima oli kauden parasta tähän asti, pelaajat tekivät hienoja maaleja. Tätä peliä oli mukava katsoa, sanoi Columbus-valmentaja Gerard Gallant

Niinimaa NYI 0+0, +1, 20:09

Fedotenkon voitto-osuma tyhjiin

Tampa Bay - St. Louis 5-4

Ottelussa nähtiin harvinainen tilanne, kun Tampa Bay johti loppuhetkillä 4-3. Ruslan Fedotenko iski 5-3-maalin tyhjään Blues-maaliin. Tämän jälkeen St. Louis onnistui tekemään vielä yhden osuman, joten Fedotenkon maalista tuli ottelun voitto-osuma.

Avausmaalin teki kotijoukkueen Fredrik Modin, mutta vieraat käänsivät tilanteen kahden maalin johdoksi. Mike Sillinger osui kahdesti ja myöhemmin illan toisensa tehnyt Keith Tkachuk kertaalleen. Se ei kuitenkaan lannistanut kotijoukkuetta, vaan Fedotenko aloitti joukkueen kirin, jota täydensivät vielä Tim Taylor ja Martin St. Louis.

Pittsburghin kauden heikoin esitys

Pittsburgh- Minnesota 0-5

Pittsburghissa kohtasi kaksi vaikeuksiin ajautunutta joukkuetta, joista toinen putosi tappion myötä todella syvään kuiluun. Pittsburgh otti jo kuudennen tappion putkeen ottelussa, joka ei tarjonnut teräskaupungin joukkueen kannalta mitään positiivista. Minnesota sen sijaan katkaisi syöksykierteensä. Joukkue oli hävinnyt neljä edellistä peliä.

Vieraat karkasivat lopullisesti jo minuutin pelin jälkeen, kun Marian Gaborik nappasi kiekon Shane Endicottilta ja säntäsi karkuun. Gaborikilla oli avauserässä toinenkin läpiajo, mutta sen maalivahti Jocelyn Thibault torjui. Toisessa erässä Minnesota iski kaksi kertaa. Alexandre Daigle laukoi ensin Kyle Wanvigin syötöstä maalin ja muutaman minuutin kuluttua Wes Walz laittoi ruuhkasta irtokiekon sisään. Kolmannessa erässä Brian Rolston maalasi Todd Whiten syötöstä ja Daigle iski illan toisen osumansa ylivoimalla.

Ottelun jälkeen Pittsburghin pelaajat haukkuivat oman esityksensä lyttyyn. Mark Recchin mukaan esitys oli hänen 20-vuotisen uransa heikoin. Sidney Crosby jäi pisteittä neljännen kerran viidessä pelissä, eikä pitänyt näkemästään.

- En tiedä oliko pelissä edes yritystä. Sille ei ole mitään tekosyytä. Ei saisi luovuttaa vaan taistella. Tappion hyväksyminen on huono tapa, Crosby lateli. Myös valmentaja Ed Olczyk piti esitystä heikkona. Minnesotan maalivahti Manny Fernandez tarvitsi vain 22 torjuntaa nollapeliinsä.

Pittsburghin Zigmund Palffy palasi kehiin huilattuaan pelin nivusvamman takia, mutta vamma uusiutui ja peli jäi kesken. Olczykin mukaan miehen ottaminen kokoonpanoon oli virhe. Sydänvaivainen Mari Lemieux puuttui luonnollisesti kokoonpanosta.

Mikko Koivu Min, 0+0, +/- 0, 15:20

Nashvillen voittoputki ei kestänyt Rangersin tsekkejä

Nashville- NY Rangers 1-5

NY Rangers voitti kahdeksannen ottelun kymmenessä viime pelissä ja katkaisi Nashvillen neljän ottelun voittoputken tylysti tennesseeläisten kotona. Rangers oli pelissä koko ajan potkun edellä, vaikka molemmat joukkueet pelasivat toisen pelin putkeen. Rangers kunnostautui erityisesti tappamalla kaikki kahdeksan alivoimaansa. Tappiotakin enemmän Nashvilleä pelästytti kahden avainpelaajan loukkaantuminen. Maalivahti Tomas Vokoun loukkasi polvensa avauserässä ja David Legwand jätti kaukalon samasta syystä myöhemmin.

Jaromir Jagr vei avauserässä vieraat johtoon. Jagr kiersi Nashvillen maalin ja työnsi kiekon sisään. Tulokas Pter Prucha maalasi, kun avauserää oli jäljellä puoli minuuttia. Prucha pääsi jäähyaitiosta ja karkasi läpiajoon. Toisen erän alussa Steve Rucchin ohjasi Jagrin syötön verkkoon ja vei vieraat jo kolmen maalin johtoon. Peter Prucha teki toisen osumansa hieman myöhemmin. Rangersin maalinteon päätti toisessa erässä Rucchin, joka ohjasi lämärin ohi Chris Masonin. Kolmannessa erässä Yannic Perreault rikkoi Henrik Lundqvistin nollapelin.

Nashville päästi vasta toisen kerran tällä kaudella viisi maalia samassa ottelussa. Rangers maalasi toisessa erässä kolme maalia kuudella vedolla.

- Nashville saa syyttää vain itseään. Jos ei tee maaleja ylivoimalla, ei voi voittaa, Jaromir Jagr järkeili.

Ville Nieminen, NYR, 0+0, +/- 0, 15:00

Kimmo Timonen, Nash, 0+0, -1, 19:08

Marleau vahvassa pisteputkessa

San Jose- Florida 6-2

Patrick Marleaun neljäs peräkkäinen kolmen pisteen esitys johdatti San Josen odotettuun voittoon heikosta Floridasta. Sattumaa tai ei, Joe Thornton on pelannut San Josessa neljä peliä, jotka kaikki San Jose on voittanut. Joukkue on myös tehnyt joka pelissä vähintään viisi maalia. Ennen Thorntonin tuloa San Jose hävisi kymmenen peliä putkeen. Tällä kertaa San Josen voittoa helpotti se, ettei Florida millään meinannut päästä lentämään Dallasista San Joseen, ja joukkue oli tämän takia väsynyt.

San Jose meni 11 minuutin pelin jälkeen johtoon. Alyn McCauley iski Patrick Marleaun ampuman irtokiekon ohi Jamie McLennanin. Erätauolle mentiin kuitenkin tasalukemissa, kun Stephen Weiss ampui maalin. Toisessa erässä kotijoukkue hukkasi kahden miehen ylivoiman, mutta jäähyjen loputtua Mark Smith iski. Kiekko kimpoili oudosti tulokas Josh Langfeldille, jonka veto ei mennyt maaliin, mutta Smith oli ensimmäisenä irtokiekossa. Neljän minuutin kuluttua Smith oli taas asialla. Jälleen Langfeld sai syöttöpisteen, kun hän syötti maalin takaa Smithille, joka laukoi ensimmäisen kerran urallaan toisen maalin samassa pelissä.

Patrick Marleau vei ylivoimalla San Josen jo 4-1-johtoon toisen erän puolivälissä. Hetken päästä Marleau oli puolittain läpi. McLennan torjui tähtihyökkääjän vedon, mutta tulokas Grant Stevenson laittoi irtokiekon sisään. Josef Stumpel kavensi kauden avausmaalillaan vielä toisessa erässä. Kolmannessa erässä Scott Thornton iski loppuluvut.

- Halusimme saada hyvän alun, ja melkein onnistuimme siinä. Yhtäkkiä tilanne vain oli 5-1. Erityisesti toisessa erässä he olivat parempia, Floridan kapteeni Olli Jokinen murehti.

Olli Jokinen, Flo, 0+0, +/- 0, 20:38

Niklas Hagman, Flo, 0+0, -3, 11:49

Eric Colen piina päättyi

Los Angeles- Carolina 2-3

Carolina hankkiutui Los Angelesissa kahden erän jälkeen johtoon, ja piti asemistaan kiinni, vaikka Kings painosti hurjasti päätöserässä ja vei laukaukset 18-6. Carolinan sankareita olivat 13 pelin maalittoman putken kahdella maalilla päättänyt voimahyökkääjä Eric Cole ja 35 torjuntaa esittänyt Martin Gerber. Los Angeles ei ole maalannut kuuteen peliin enemmän kuin kaksi kertaa. Tappio oli joukkueelle viides tänä aikana.

Cole vei vieraat avauserän puolivälissä johtoon ampumalla lämärin ylivoimalla yläkulmaan. Muutaman minuutin kuluttua Los Angelesin tapettua juuri jäähynsä, ampui Mike Commodore kohti Kings-maalia. Pavol Demitra ohjas epäonnekseen kiekon suoraan tulikuumalle Justin Williamsille, joka siirsi vieraat kahden maalin karkumatkalle. Toisessa erässä Cole maalasi toisen kerran.

Jeff Cowan ja Eric Belanger maalasivat kolmannessa erässä Los Angelesille, mutta tasoitusta joukkue ei saanut aikaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle