Brian Sutter Chicagon peräsimeen

NHL / Uutinen
Chicago Blackhawksin toimitusjohtaja Mike Smith kertoi toissa päivänä että joukkueen uusi päävalmentaja on legendaarisen Sutterin jääkiekko-perheen yksi painos Brian Sutter. Chicago joutui etsimään uutta miestä sydän vaivojensa vuoksi sivuun siirtyneen Alpo Suhosen tilalle.

Chicago joutui kauden lopussa erittäin hankalaan tilanteeseen kun joukkuetta ensimmäistä kautta valmentanut Alpo Suhonen joutui siirtymään pois valmentajan paikalta sydämessä todettujen ongelmien vuoksi. Kauden loppuun joukkuetta valmensivat Denis Savard ja Al MacAdam.

Välittömästi kauden päättymisen jälkeen alkoi Smith etsiä uutta miestä Suhosen tilalle. Huhut toivat joukkueeseen vahvimmin jompaa kumpaa Murrayn veljeksistä, Terrya tai Bryania. Uusi valmentaja löytyi kuitenkin Brian Sutterista.

Sutter tuo uutta virtaa joukkueen valmennukseen. Mies on tunnettu siitä että hänen joukkueessaan ovat kova työ ja rehellisyys kunniassa. Teemoja ei voi vääriksikään väittää, siitä kertoo se että Sutterin kymmenen vuoden valmennus-uran aikana hänen joukkueensa on päässyt pudotuspeleihin seitsemän kertaa. Sutterin peli-ura kesti vuodesta 1976 vuoteen 1988, jolloin hän oli St.Louisin miehiä. Lopetettuaan uransa mies siirtyi Bluesin valmentajaksi. Joukkueen päävalmentajana mies oli neljä kautta ja hänestä tuli yksi seuran kaikkien aikojen menestyksekkäimpiä valmentajia. Seuraava työ löytyi Bostonista jossa hän valmensi Bruinsia kolme kautta. Tämän jälkeen tuli valmentamisessa pieni tauko ennen kuin mies palasi NHL:ään Calgary Flamesin valmentajana kaudeksi 1997-1998. Flamesia Sutter valmensi kolme kautta ennen kuin sai seurasta potkut.

Brian Sutter on veljes-sarjan toinen valmentaja joka on johtanut Blackhawksia. Darryl Sutter joka nykyisin on San Josessa valmensi seuraa kaudet 1992-1995.

» Lähetä palautetta toimitukselle