Bostonissa kunnioitettiin 100-vuotiasta Suomea, Maamme-laulu soi ennen yliopistosarjan ottelua

Muut Sarjat / Uutinen
Aapeli Räsänen pelaa ensimmäistä kauttaan Boston College Eaglesin riveissä.
Yhdysvaltalaisessa yliopistosarjassa kuultiin Suomen kansallislaulu viime yönä ennen Boston Collegen ja Boston Universityn ottelun alkua. Teko oli kunnianosoitus 100-vuotiaalle Suomelle. Tavallisesti yliopistosarjassa soitetaan ennen otteluiden alkua Yhdysvaltain kansallislaulu.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen aikaa pelatussa ottelussa pelasi kolme suomalaista. Kotijoukkue Boston Collegen kokoonpanossa olivat hyökkääjät Aapeli Räsänen ja Julius Mattila. Boston Universityn pakistossa pelasi Kasper Kotkansalo. Myös puolustaja Jesper Mattila edustaa Boston Collegea, mutta hän ei pelannut viime yön ottelussa.

Ottelu päättyi vierasjoukkue Boston Universityn 7−4-voittoon. Boston Collegelle tappio oli ensimmäinen sitten lokakuun lopun. Kotijoukkue pelasi tasapelin edellisessä pelissä ja voitti sitä ennen seitsemän ottelua putkeen.

Paikallistaistossa suomalaisista Räsänen keräsi tehot 1+1 ja Julius Mattila 1+0.

Joukkueet kohtaavat toisensa seuraavan kerran jo lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

» Lähetä palautetta toimitukselle