Ben Eavesin kausi ohi

LIIGA / Uutinen
Bluesin keskushyökkääjä Ben Eaves joutuu leikkaukseen käsivammansa vuoksi. Eavesin sairausloma kestää kolme kuukautta eli käytännössä kauden loppuun saakka.

Ben Eaves sai peukaloonsa nivelsiderepeämän torstain ottelussa KalPaa vastaan. Amerikkalaisehyökkääjän vamma vaatii leikkaushoitoa. Eaves on sivussa peleistä seuraavat kolme kuukautta, mikä tarkoittaa kauden päättymistä.

Eaves ehti tehdä Bluesissa pelaamissaan kahdeksassa ottelussa tehot 3+3=6.

Loukkaantumiset ovat vainonneet huono-onnista keskushyökkääjää, joka oli joulukuussa sivussa peukalon murtumisen vuoksi. Aikaisemmin urallaan Eaves on kärsinyt pahoista polvivaivoista, jotka pakottivat hänet jättämään koko viime kauden väliin.

– On harmittavaa, että meidän tärkeäimmälle hyökkääjälle on jatkuvasti sattunut epäonnea. Ensin oli toinen peukalo murtunut ja nyt sitten on toisessa peukalossa lihasperäinen vamma, Bluesin valmentaja Petri Matikainen harmitteli Eavesin kohtaloa.

Blues suuntaa nyt katseensa siirtomarkkinoille ja etsii mahdollista korvaajaa Eavesille sekä pitkällä sairauslomalla olevalle Dale Clarkelle.

– Mahdollisesti tulemme jollain tavalla korvaamaan jonkun pelaajan. Kun saamme selvyyttä Dale Clarken ja Ben Eavesin toipumisaikatauluihin, voi olla että joku uusi pelaaja joukkueeseen tulee, Matikainen muotoili ennen lopullista varmistusta Eavesin sairausloman pituudesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle