Beauchemin jatkaa Anaheimissa, Ponikarovski New Jerseyhin

NHL / Uutinen
NHL-kausi on kovassa vauhdissa. Jatkoaika seuraa sopimus-, pelikielto- ja loukkaantumisuutisia tiiviisti.

Läntisen konferenssin häntäpäähän juuttunut Carolina Hurricanes on kaupannut laitahyökkääjä Aleksei Ponikarovskin New Jersey Devilseihin. Toiseen suuntaan matkasi puolustaja Joe Sova ja neljännen kierroksen varausvuoro vuoden 2012 varaustilaisuudessa.

31-vuotias Ponikarovski on tehnyt tällä kaudella seitsemän maalia ja antanut kahdeksan maalisyöttöä. Isokokoinen ukranalainen on ehtinyt NHL-urallaan edustaa myös Torontoa, Pittsburghia ja Los Angelesia.

23-vuotias Sova siirtyi viime kaudella yliopistokiekkoilun parista ammattilaiseksi. Tämä kausi on sujunut Devilsin farmijoukkueissa AHL:ssä ja ECHL:ssä.

Beauchemin jatkaa Anaheimissa

Anaheim Ducks ja joukkueen puolustaja Francois Beauchemin ovat solmineet kolmen vuoden jatkosopimuksen.

31-vuotias Beauchemin on ollut tällä kaudella Anaheimin tehokkain puolustaja yhdessä Cam Fowlerin kanssa. Tehopisteitä on kertynyt 6+12.

Anaheim tiedotti asiasta perjantaina verkkosivuillaan.

Tallinderilla veritulppa

New Jersey Devilsin puolustaja Henrik Tallinderin vasemmasta jalasta on löydetty veritulppa ja hän on sivussa 6-8 viikkoa. Devilsin toimitusjohtaja Lou Lamoriello ilmoitti asiasta tiedotteessa torstaina.

Myös TPS:n paidassa SM-liigaa kaudella 2000-2001 pelannut Tallinder on tällä kaudella saalistanut 39 ottelussa kuusi syöttöpistettä.

Elliottille kahden vuoden jatkosopimus

St Louis Blues on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen maalivahti Brian Elliottin kanssa. Sopimus on arvoltaan 3,6 miljoonaa dollaria.

Viidettä NHL-kauttaan pelaava 26-vuotias Elliott on kuluvalla kaudella voittanut 15 ottelua. Hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa 1,68 on liigan toiseksi paras, samoin hänen torjuntaprosenttinsa 93,7. Elliott on pelannut myös viisi nollapeliä.

Florida ja Carolina kaupoilla

Florida Panthers ja Carolina Hurricanes tekivät pelaajakaupan, jossa Carolina sai Floridalta hyökkääjä Jevgeni Dadonovin ja A.J. Jenksin. Florida puolestaan sai Carolinalta hyökkääjät Jonathan Matsumoton ja Mathias Lindströmin.

Matsumoto on viettänyt kuluvan kauden AHL:ssa. Viime kaudella hän pelasi 13 ottelua Carolinan paidassa tehden niissä kaksi maalia. Hän on alunperin Philadelphia Flyersin kolmannen kierroksen varaus vuodelta 2006.

Lindström pelaa tällä hetkellä Ruotsin Elitserienissä seuranaan Tingsryd AIF. Hän on saalistanut 21 ottelussa kaksi syöttöpistettä. Lindström on Carolinan kolmannen kierroksen varaus vuodelta 2009.

Dadonov pelasi tällä kaudella 15 ottelua Panthers-nutussa tehoin 2+1=3. Hän on myös pelannut farmissa. Dadonov on Panthersin kolmannen kierroksen varaus vuodelta 2007.

Jenks puolestaan on Floridan neljännen kierroksen varaus vuodelta 2008. Hänen kautensa on sujunut ECHL:n ja AHL:n välimaastossa.

Greenin sairasloma jatkuu

Washington Capitalsin puolustaja Mike Green on poissa kaukaloista 4-6 viikkoa vatsalihasvamman vuoksi. Green on pystynyt nivusvaivojen vuoksi pelaamaan vain 10 ottelua kuluvalla kaudella.

Green on viime vuosina kärsinyt loukkaantumisista. Washington-puolustaja on pystynyt pelaamaan vain 59 ottelua kahden viime kauden aikana.

Van Riemsdykillä aivotärähdys

Philadelphia Flyersin hyökkääjä James Van Riemsdyk on sivussa toistaiseksi aivotärähdyksen vuoksi. Flyersin toimitusjohtaja Paul Holmgren ilmoitti asiasta lauantaina.

Van Riemsdyk on kuluvalla kaudella tehnyt 37 ottelussa pisteet 11+11=22.

Gillies Columbukseen

Columbus Blue Jackets nappasi hyökkääjä Colton Gilliesin waivers-listalta, jonne Minnesota Wild oli hänet asettanut.

Minnesotan vuonna 2007 ensimmäisellä kierroksella varaama Gillies on pelannut tällä kaudella Wild-paidassa 37 ottelua tehoin 0+2=2.

Cammalleri palaa Calgaryyn

Montreal Canadiens ja Calgary Flames tekivät merkittävän pelaajakaupan torstaina. Canadiens lähetti joukkueen ykköshyökkääjiin kuuluneen Mike Cammallerin Calgaryyn. Cammallerin ohella Calgary sai maalivahti Karri Rämön pelaajaoikeudet sekä viidennen kierroksen varausvuoron ensi kesän varaustilaisuudessa. Calgarysta Montrealiin suuntaavat hyökkääjät Rene Bourque ja Patrick Holland. Lisäksi Flames antoi Canadiensille toisen kierroksen varauksensa vuoden 2013 varaustilaisuudessa.

Kaupasta teki omalaatuisen se, että Mike Cammalleri pelasi torstaina Montrealin paidassa Bostonia vastaan. Cammallerin taistellessa jäällä Montrealin johto viimeisteli pelaajakauppaa.

– Usein pelaajia kaupataan ennen pelejä tai pelin jälkeen joku pyydetään sivummalle linja-autossa tai lentokoneessa. Tämä on ensimmäinen kerta kun kuulen, että pelaaja kaupataan kesken pelin, hämmästeli Cammalleri TSN-kanavan haastattelussa.

Cammalleri kaupattiin pian sen jälkeen, kun hän oli kritisoinut joukkueensa heikkoa asennetta. Canadiensin johto kuitenkin kiisti, että kriittisillä kommenteilla olisi ollut tekemistä siirron kanssa. Calgarylla on puolestaan ollut omat ongelmansa Rene Bourquen kanssa. Bourque kärsii parhaillaan viiden pelin pelikieltoa päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Brule Phoenixiin

Phoenix Coyotes on napannut hyökkääjä Gilbert Brulen waivers-listalta, jonne Edmonton Oilers oli hänet asettanut.

Brule on viettänyt kuluvan kauden AHL:n Oklahoma City Baronsissa, jossa hän on takonut 27 ottelussa tehot 8+18=26. Brule pelasi viime kaudella 41 ottelua Oilers-paidassa tehoin 7+2=9.

Potterille kahden vuoden jatkosopimus

Edmonton Oilers on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Corey Potterin kanssa. Uusi sopimus tuo Potterille ensi kaudesta 750 000 dollaria ja kaudesta 2013-2014 800 000 dollaria.

Potter on pelannut tällä kaudella 27 ottelua ja tehnyt niissä pisteet 3+11=14.

Sharp kuukauden sivussa

Chicago Blackhawksin hyökkääjä Patrick Sharp on sivussa 3-4 viikkoa ylävartalovamman vuoksi. Vamman syytä tai laatua ei kerrottu.

Sharp loukkaantui sunnuntain ottelussa Detroit Red Wingsiä vastaan. Hän oli juuri ehtinyt tehdä kauden 20:nnen maalinsa.

Sharp on kuluvalla kaudella viimeistellyt 42 ottelussa tehot 20+20=40. Myös Chicagon tulokashyökkääjä Marcus Kruger on sairastuvalla aivotärähdyksen vuoksi.

Pyattille jatkosopimus

Tampa Bay Lightning on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Tom Pyattin kanssa. Uusi sopimus pitää Pyattin Tampassa vuoteen 2014 ja tuo hänelle 600 000 dollarin vuosiansiot.

Pyatt on tällä kaudella pelannut Lightning-paidassa 34 ottelua, joissa hän on tehnyt pisteet 3+2=5. Yhteensä hän on pelannut 176 NHL-ottelua seuroinaan Tampa Bay ja Montreal, tehden 17 tehopistettä

Staal ja Neal sairastuvalle

Pittsburgh Penguins kärsi kovia kolauksia, kun sekä Jordan Staal että James Neal joutuivat pitkäksi ajaksi sairastuvalle.

Staal on sivussa 4-6 viikkoa polvivamman vuoksi ja Neal toistaiseksi jalkamurtuman takia.

Staal loukkaantui ottelussa New York Rangersia vastaan, kun hänen polvensa osui Rangersin Mike Ruppin polveen. Päivää myöhemmin Neal sai kiekon jalkaansa sillä seurauksella, että jalka murtui.

Penguins-valmentaja Dan Bylsman mukaan myös Nealin sairasloman pituus mitataan viikoissa.

Staal ehti tehdä 34 ottelussa tehot 15+6=21. Nealin tehot 40 ottelussa ovat 21+15=36.

Nugent-Hopkins kuukaudeksi sivuun

Edmonton Oilersin tulokashyökkääjä Ryan Nugent-Hopkins on sivussa kuukauden verran olkapäävamman vuoksi. Nugent-Hopkins loukkaantui maanantain ottelussa Chicago Blackhawksia vastaan.

Kesän 2011 ykkösvaraus johtaa tulokkaiden pistepörssiä tehoin 13+22=35

Carcillolle seitsemän ottelun pelikielto

Chicago Blackhawks joutuu tulemaan jonkin aikaa toimeen ilman hyökkääjä Dan Carcilloa. Carcillo sai liigalta seitsemän ottelun pelikiellon Edmonton Oilersin puolustaja Tom Gilbertiin kohdistuneesta taklauksesta.

Carcillo taklasi Gilbertin rajusti laitaan ottelun toisessa erässä. Hän sai tilanteesta viiden minuutin jäähyn ja pelirangaistuksen. Gilbert jätti pelin kesken alavartalovamman vuoksi.

Liigan kurinpitäjä Brendan Shanahan perusteli pelikiellon pituutta taklauksen kovuudella.

- Carcillo ei edes yritä välttää kontaktia, vaan taklaa Gilbertin laitaan valtavalla voimalla. Tässä ei ole kysymys kahden pelaajan yhteentörmäyksestä kaksinkamppailutilanteessa. Eikä Gilbert myöskään menetä tasapainoaan taklauksen seurauksena, Shanahan totesi videotiedotteessa.

Carcillo, joka on aiemmin tällä kaudella kärsinyt kahden ottelun pelikiellon, käsiteltiin rikkeenuusijana. Hän menettää 66 158 dollarin palkkatulot pelikieltonsa aikana. Carcillo on seuraavan kerran pelikelpoinen tammikuun 18. päivä ottelussa Buffalo Sabresia vastaan.

Carcillo on tällä kaudella tehnyt 28 ottelussa tehot 2+9=11

Bourquelle viiden ottelun pelikielto

Calgary Flamesin hyökkääjä Rene Bourque on saanut viiden ottelun pelikiellon taklattuaan Washington Capitalsin hyökkääjä Nicklas Bäckströmiä kyynärpäällä päähän.

Tilanne sattui tiistaina Calgaryssa pelatun ottelun kolmannessa erässä. Bäckström oli juuri syöttänyt kiekon muualle, kun Bourque taklasi häntä puun takaa kyynärpäällä päähän.

- Tuo on selvä päähän kohdistunut taklaus, joka rikkoo sääntöä 48, liigan kurinpitäjä Brendan Shanahan totesi videotiedotteessa.

Bourque oli vain kaksi viikkoa aikaisemmin kärsinyt kahden ottelun pelikiellon Chicago-puolustaja Brent Seabrookiin kohdistuneesta laitataklauksesta.

Rikkeenuusijana Bourque menettää pelikieltonsa aikana 203 252 dollarin palkkatulot. Hän on pelikelpoinen tammikuun 17. päivä ottelussa San Jose Sharksia vastaan.

Torresille pelikieltoa

Phoenix Coyotesin hyökkääjä Raffi Torres on saanut kahden ottelun pelikiellon Minnesota Wildin puolustaja Nate Prosseriin kohdistuneesta ryntäyksestä.

Myös viime kaudella pelikiellon kärsinyt Torres määriteltiin rikkeenuusijaksi ja hän menettää 42 682 dollarin palkkatulot.

Tilanne sattui Coyotesin ja Wildin välisen ottelun ensimmäisessä erässä. Prosser oli juuri syöttänyt kiekon muualle, kun Torresin luistimet irtosivat jäästä ja hän taklasi Prosseria päähän. Torres ei saanut tilanteesta jäähyä, eikä Prosser myöskään loukkaantunut.

- Torresin luistimet irtoavat jäästä ennen kontaktia ja ovat tapahtumahetkellä edelleen ilmassa. Tämä on selvä ryntäys, liigan kurinpitäjä Brendan Shanahan totesi tiedotteessa.

Torres oli juuri ennen Wild-ottelua saanut 2500 dollarin sakot Colorado-puolustaja Jan Hejdaan kohdistuneesta taklauksesta.

Torres on sivussa tiistain ottelusta St. Louis Bluesia vastaan ja torstain ottelusta Los Angelesia vastaan. Hän on kokoonpanossa, kun Coyotes kohtaa NY Islandersin lauantaina.

Ian Cole huilaa kolme ottelua

St. Louis Bluesin puolustaja Ian Cole on saanut kolmen ottelun pelikiellon Dettoit Red Wingsin hyökkääjä Justin Abdelkaderiin kohdistuneesta taklauksesta.

Cole sai lauantaina kahden minuutin jäähyn taklattuaan Abdelkaderia päähän. Abdelkader joutui tarkkailtavaksi, mutta palasi myöhemmin peliin.

Cole on pelannut Blues-paidassa 13 ottelua tällä kaudella ja tehnyt pisteet 1+3=4

Gorgesille pitkä jatkosopimus

Montreal Canadiens on tehnyt kuusivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Josh Gorgesin kanssa. Uusi sopimus tuo Gorgesille 3,9 miljoonan dollarin vuosiansiot.

Canadiensin varakapteeneihin kuuluva Gorges on tehnyt 39 ottelussa pisteet 1+9=10. Lisäksi hän johtaa joukkueen tehopörssiä saldolla +6.

Engellandille kolmen ottelun pelikielto

Pittsburgh Penguinsin puolustaja Deryk Engelland on saanut kolmen ottelun pelikiellon Chicago Blackhawksin Marcus Krugeriin kohdistuneesta taklauksesta.

Engelland taklasi Krugeria kyynärpäällä päähän joukkueiden kohdatessa torstaina. Tilanne sattui ottelun toisessa erässä. Kruger jatkoi pelaamista erän loppuun, mutta ei palannut enää kolmanteen erään. Hän ei myöskään pelannut, kun Blackhawks kukisti Montrealin 5-1.

Engelland ei saanut tilanteesta jäähyä. Hän menettää pelikieltonsa aikana 9198,18 dollarin palkkatulot.

Engelland on sivussa otteluista Winnipegiä, Carolinaa ja Philadelphiaa vastaan. Hän on pelikelpoinen uudenvuodenaaton ottelussa New Jersey Devilsiä vastaan.

Havlat loukkaantui erikoisella tavalla

San Jose Sharksin hyökkääjä Martin Havlat on sivussa 6-8 viikkoa jalkavamman vuoksi. Havlatin vasemman pohkeen kinnerjänteessä oli osittainen repeytymä.

Havlat loukkaantui lauantain ottelussa Edmonton Oilersia vastaan. Hän sai vaihtotilanteessa viiltohaavan pohkeeseensa omasta luistimestaan.

Ensimmäistä kauttaan Sharksissa pelaava Havlat on tehnyt 26 ottelussa tehot 2+13=15.

Bourquelle kahden ottelun pelikielto

Calgary Flamesin hyökkääjä Rene Bourque on saanut liigalta kahden ottelun pelikiellon Chicagon Brent Seabrookiin kohdistuneesta taklauksesta.

Bourque taklasi Seabrookin pää edellä laitaan sunnuntain ottelussa. Seabrook loukkaantui tilanteessa ja jätti pelin kesken. Bourque sai tilanteesta suihkukomennuksen.

Bourque on sivussa, kun Calgary kohtaa Minnesotan tiistaina ja Detroitin torstaina. Hän on pelikelpoinen perjantain ottelussa Vancouveria vastaan.

Lucicille yhden ottelun pelikielto

Boston Bruinsin hyökkääjä Milan Lucic on saanut yhden ottelun pelikiellon Philadelphian Zac Rinaldoon kohdistuneesta taklauksesta. Lucic kärsi pelikieltonsa ottelussa Montreal Canadiensia vastaan.

Lucicin palkka jäädytettiin pelikiellon ajaksi.

Kyle Turris Ottawaan

Phoenix Coyotes on kaupannut hyökkääjä Kyle Turrisin Ottawa Senatorsiin. Vaihtokaupassa Arizonaan suuntaavat puolustaja David Rundblad sekä kakkoskierroksen varausvuoro.

22-vuotias Turris oli Coyotesin ykköskierroksen ja koko tilaisuuden kolmas varaus vuonna 2007. Hän ehti pelata Phoenixin paidassa 137 ottelua, mutta aikaa kului kolmen edellisen kauden aikana myös farmijoukkue San Antonio Rampagessa. Kauden alkuvaiheessa Turris kiukutteli pitkään sopimuksestaan, joka syntyi vasta marraskuun loppupuolella.

21-vuotias Rundblad pelaa tulokaskauttaan NHL:ssä. Hän oli St. Louis Bluesin ykkösvaraus vuonna 2009, mutta päätyi Senatorsiin viime kesänä vaihdossa Vladimir Tarasenkoon. Viime kaudella hän voitti Elitserienin parhaan puolustajan tittelin ja oli mukana Ruotsin MM-hopeajoukkueessa. Rundblad ehti pelata Senatorsissa 24 ottelua tehden yhden maalin ja antaen kolme maalisyöttöä.

Canadiensin vuoro erottaa päävalmentaja

Montreal Canadiens erotti päävalmentajansa Jacques Martinin. Hänen tilalleen nostettiin Hamilton Bulldogsin ruorissa viime kaudella aloittanut ja tällä kaudella Canadiensin apuvalmentajana toiminut Randy Cunneyworth.

Meneillään oleva kausi oli Martinille kolmas Canadiensin päävalmentajana. Hänen kohtalokseen koitui tavallaan avauskauden 2009-10 yllätysmenestys pudotuspeleissä, joka nosti odotukset kattoon Montrealissa. Seuraava kausi oli erittäin hyvä runkosarjan osalta, pudotuspeleissä tosin matka pysähtyi heti ensimmäisellä kierroksella 2-0 johtoasemasta huolimatta.

Tällä kaudella Canadiensin peli on yskinyt pahasti ja joukkue menettänyt useita pelejä johtoasemasta. Joukkue on vain kaksi pistettä kahdeksannen sijan takana, mutta pistetahti on ollut heikko viime peleissä. Canadiens on koillisen divisioonan viimeisenä.

Cunneyworth pelasi mittavan uran NHL:ssä kovaotteisena puolustajana, mutta tämä on miehelle ensimmäinen päävalmentajan pesti NHL-tasolla. Cunneyworth toimi apuvalmentajan roolissa kaksi kautta Atlanta Thrashersissä ennen viime kautta.

Cunneyworthin aisapariksi siirtyy Larry Carriere, jolle valmennuspesti on uran ensimmäinen. Jo 40 vuotta NHL:ssä pelaajana, kykyjenetsijänä ja hallintotehtävissä toiminut Carriere on nyt ensimmäistä kertaa valmennustehtävissä.

Filatov palasi Venäjälle

Ottawa Senatorsin hyökkääjä Nikita Filatov palaa loppukaudeksi Venäjän KHL-liigaan. Hyökkääjän uusi seura on Moskovan ZSKA.

Entinen ykköskierroksen varaus ei pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa Ottawan NHL-miehistössä ja Senators päästi miehen Eurooppaan.

Filatov saalisti tämän kauden yhdeksässä NHL-ottelussa tehot 0+1=1.

Anaheim ja New Jersey kaupoilla

New Jersey Devils ja Anaheim Ducks tekivät pelaajakaupan, jossa Anaheim sai New Jerseystä hyökkääjä Rod Pelleyn, Mark Fraserin ja seitsemännen kierroksen varausvuoron vuodelle 2012. Devils puolestaan sai Anaheimilta puolustaja Kurtis Fosterin ja maalivahti Timo Pielmeierin.

27-vuotias Pelley on pelannut urallaan 211 NHL-ottelua, joissa hän on tehnyt tehot 7+17=24. 25-vuotias Fraser on pelannut 98 NHL-ottelua ja tehnyt niissä tehot 9+8=17.

30-vuotias Foster on kuluvalla kaudella pelannut Ducks-paidassa yhdeksän ottelua ja tehnyt niissä pisteet 1+1=2. Yhteensä Foster on pelannut urallaan 340 NHL-ottelua ja tehnyt niissä tehot 38+105=143.

23-vuotias Pielmeier on alkujaan San Josen varaus ja tuli Anaheimiin kaupassa vuonna 2009. Hän ei ole debytoinut vielä NHL-tasolla.

Terry Murraylle kenkää Kingsistä

Los Angeles Kings vaihtaa päävalmentajaa. Kings erotti Terry Murrayn maanantaina.

Murray luotsasi Kingsiä neljättä kauttaan aloitettuaan pestissä kaudella 2008-2009. Työrupeamansa aikana Murray johdatti joukkueen yhteensä 139:ään voittoon 275:ssä NHL:n runkosarjan ottelussa.

Kovin odotuksin kauteen lähtenyt Kings on viime otteluissaan kärsinyt vaikeuksista etenkin maalinteon suhteen ja neljän pelin tappioputkessa rypevä joukkue on pudonnut läntisen konferenssin 12. sijalle.

Kuninkaiden väliaikaiseksi päävalmentajaksi nimettiin Murrayta avustanut John Stevens. Stevens toimi Kingsin apuvalmentajan toista kauttaan. Stevens on aiemmin toiminut NHL-päävalmentajana Philadelphia Flyersissa, jonka hän käskytti itäisen konferenssin finaaleihin asti vuonna 2008.

Suttonille jälleen pelikieltoa

Edmonton Oilersin puolustaja Andy Sutton sai kahdeksan ottelun pelikiellon Carolina-hyökkääjä Aleksei Ponikarovskiin kohdistuneesta ryntäyksestä.

Tilanne sattui ottelun kolmannessa erässä. Ponikarovski luisteli kiekon kanssa omalta alueelta pois, kun Sutton taklasi hänet laitaan. Sutton osui käsillään ja mailallaan Ponikarovskia päähän ja sai tilanteesta kaksiminuuttisen laitataklauksesta.

Pelikielto on Suttonille uran kolmas ja jo toinen kuluvalla kaudella. Lokakuussa Sutton sai viiden ottelun pelikiellon Colorado Avalanchen Gabriel Landeskogin päähän kohdistuneesta taklauksesta.

- Vaikka monissa taklauksissa luistimet irtoavatkin jäästä, meistä tuntui siltä että tässä tapauksessa kyse oli tarkoituksen mukaisesta hyppäyksestä, liigan kurinpitäjä Brendan Shanahan perusteli pelikieltoa videotiedotteessa. Myös Suttonin aiempi pelikielto painoi vaakakupissa.

Sutton menettää pelikieltonsa aikana 207 000 dollarin palkkatulot. 16 ottelussa hän on kerännyt kolme syöttöpistettä ja 50 jäähyminuuttia.

Kaberle Montrealiin

Carolina Hurricanes kevensi palkkakuormaansa tulevilta kausilta kauppaamalla puolustaja Tomas Kaberlen Montrealiin. Vaihdossa Carolinaan matkasi viimeistä sopimuskauttaan Montrealissa pelaava Jaroslav Spacek.

Viime keväänä Stanley Cupin Boston Bruinsin mukana voittanut Kaberle ei päässyt tälläkään kaudella Toronto-aikojensa vauhtiin. Kaberlella on vain 9 syöttöpistettä 29 ottelusta tällä kaudella.

Spacek on paininut loukkaantumisien kanssa tällä kaudella, ja on pelannut vain 12 ottelua syöttäen näissä kolme maalia.

Booth jälleen sairaslomalle

Vancouver Canucksin hyökkääjä David Booth joutuu sivuun kaukaloista kuukauden ajaksi. Hyökkääjä kärsii polven ristisidevammasta. Booth loukkaantui tiistain Colorado-ottelussa, kun hänen polvensa osui Avalanche-hyökkääjä Kevin Porterin polveen. Porter sai tilanteesta suihkukomennuksen ja joutuu liigan kurinpitäjä Brendan Shanahanin kuultavaksi torstaina.

Lokakuussa Florida Panthersista pelaajakaupassa tullut Booth on tehnyt 19 ottelussa pisteet 5+7=12.

Karlssonilla polvivamma

Calgary Flamesin maalivahti Henrik Karlsson on sivussa 6-8 viikkoa polven ristisidevamman vuoksi.

Maalivahti loukkasi polvensa sunnuntain ottelussa Vancouver Canucksia vastaan.

Karlssonin loukkaantumisen jälkeen Calgary kutsui Leland Irvingin ylös AHL:stä. Viime kaudella AHL:ssa 30 voittoa saalistanut Irving toimii Miikka Kiprusoffin kakkosmiehenä seuraavissa peleissä.

Barch Floridaan

Dallas Stars kauppasi hyökkääjä Krys Barchin Florida Panthersiin. Vaihdossa Dallas sai Floridalta hyökkääjä Jake Hauswirthin ja viidennen kierroksen varausvuoron vuoden 2012 varaustilaisuudessa.

31-vuotias Krys Barch on kuluvalla kaudella pelannut 10 ottelua Dallasin paidassa, joissa hän on saalistanut 23 jäähyminuuttia. Yhteensä Barch on pelannut 263 NHL-ottelua, kaikki Dallasin paidassa.

23-vuotias Jake Hauswirth ei ole vielä tehnyt debyyttiään NHL-tasolla. Hän on viettänyt kuluvan kauden CHL-liigassa.

Markovin paluu viivästyy entisestään

Montreal Canadiensin puolustaja Andrei Markov joutui uuteen polvileikkaukseen ja hänen paluunsa kaukaloihin viivästyy vähintään kuukaudella.

Markov kävi poistattamassa luunpalasia polvestaan ja hänen odotetaan olevan poissa kaukaloista 4-6 viikkoa.

Markov harjoitteli jo joukkueen mukana, mutta seuran ja puolustajan yhteisellä päätöksellä leikkaus oli edessä.

Hänen piti palata kaukaloon kolmen viikon sisällä, mutta nyt sairasloma pitenee entisestään.

Markov ei ole pelannut otteluakaan lähes kahteen vuoteen. Puolustajan edellinen peli on tammikuulta 2010. Tuolloin hän loukkasi juuri operoidun polvensa törmäyksessä Carolina-hyökkääjä Eric Staalin kanssa. Hän ehti tuolloin pelata seitsemän ottelua toivuttuaan polvileikkauksesta.

Capitalsin valmennuskaksikko jälleen yhdessä

Hiljattain Washington Capitalsista lähtöpassit saaneen apuvalmentaja Bob Woodsin tie vei Anaheim Ducksiin. Tuore Ducks-päävalmentaja Bruce Boudreau saa siis rinnalleen vanhan tutun aisaparinsa.

Boudreau ja Woods valmensivat Washington Capitalsia neljä kautta, kunnes Washington irtisanoi molempien sopimukset kuluvalla viikolla. Uusvanha valmennuskaksikko tekee debyyttinsä Anaheimin penkin takana perjantaina ottelussa Philadelphia Flyersiä vastaan.

Mike Grier lopettaa uransa

Mike Grier on päättänyt lopettaa uransa.

Yli 1000 NHL-ottelua 14 kautta kestäneellä urallaan pelannut hyökkääjä ilmoitti lopettamispäätöksestään torstaina.

- Olin hyvin onnekas saadessani pelata 14 kautta NHL:ssä joidenkin loistavien pelaajien kanssa. Liigassaoloaikana solmitut ystävyyssuhteet ja muistot kestävät koko loppuiän. Haluan kiittää entisiä joukkuetovereitani, perhettäni ja fanejani, jotka tekivät urastani ikimuistoisen. Oli hienoa olla mukana, ja odotan nyt innolla pelaamisen jälkeistä elämää, Grier sanoi tiedotteessa.

St. Louis Bluesin alunperin vuonna 1993 varaama Grier pelasi urallaan Edmontonin, Washingtonin, Buffalon ja San Josen paidassa 1060 NHL-ottelua ja keräsi niissä pisteet 162+221=383. Hän pelasi myös 101 pudotuspeliottelua.

Krejcille kolmen vuoden jatko

Boston Bruins on tehnyt kolmen vuoden jatkosopimuksen keskushyökkääjä David Krejcin kanssa. Seuran toimitusjohtaja Peter Chiarelli julkisti asian torstaina.

25-vuotias tšekki on pelannut Bruinsin väreissä kaudesta 2006-07 lähtien. Tällä kaudella hän on kerännyt kahdessakymmenessä ottelussa tehot 4+9, joista 1+2 jatkosopimusta edeltävänä päivänä Toronto Maple Leafsia vastaan.

Washingtonin apuvalmentaja sai myös lähteä

Washington Capitals on vapauttanut apuvalmentaja Bob Woodsin tehtävistään. Woodsin tilalle astuu Jim Johnson, joka aikaisemmin toimi Capitalsin farmijoukkueen Norfolk Admiralsin päävalmentajana.

Tuoreen päävalmentaja Dale Hunterin tavoin myös Johnsonilla on takanaan pitkä pelaajaura NHL:ssä. Johnson pelasi urallaan 829 NHL-ottelua seuroinaan Pittsburgh, Minnesota North Stars, Washington, Dallas ja Phoenix. Hän toimi kaudella 2009-2010 Tampa Bay Lightningin apuvalmentajana.

Paciorettylle kolmen ottelun pelikielto

Montreal Canadiensin hyökkääjä Max Pacioretty on saanut kolmen ottelun mittaisen pelikiellon viikonlopun Pittsburgh-ottelun taklauksestaan. Montreal-hyökkääjän jyrän alle jäi puolustaja Kris Letang, jonka nenä murtui tilanteessa. Letang palasi pelin lopulla kaukaloon ja teki jatkoaikamaalin.

- Tilanteessa on otettu huomioon se, että taklaus kohdistui päähän. Letang myös loukkaantui tilanteessa, vaikka palasikin vielä kentälle. Paciorettyllä ei ole aiempaa rikehistoriaa, NHL:n kurinpitäjä Brendan Shanahan kertasi liigan verkkosivuilla.

23-vuotias Pacioretty on pelannut tällä kaudella Montreal-paidassa 23 peliä tehoin 10+9.

Pronger pakkolepoon

Philadelphia Flyersin veteraanipakki Chris Pronger on sivussa kuukauden päivät, kun seura ja pelaaja päättivät, että puolustajaa jonkin aikaa vaivannut vasen polvi on viisainta laittaa kuntoon leikkauksella.

Rikkonaisen alkukauden pelannut pakki on ehtinyt tahkota vasta 13 ottelua, joissa hän on mättänyt tehot 1+11. Kuluva sesonki on 37-vuotiaalle Prongerille kolmas Flyers-nutussa.

Eaves telakalle

Detroit Red Wingsin hyökkääjä Patrick Eavesiä odottaa leikkaus ja 6-8 viikon sivussaolo leukamurtuman takia. Laitahyökkääjä loukkaantui Nashville Predatorsia vastaan käydyssä ottelussa ja on täten jo neljäs Red Wingsin pelaaja, joka liittyy saman kuukauden aikana joukkueen sairastupaosastoon.

Eaves pelaa Red Wingsissä kolmatta kautta ja on pisteillyt tehot 25+18=43 joukkueessa. Kuluvan kauden ainoan tehopisteensä (0+1) hyökkääjä on hankkinut joukkueen kohdattua Edmonton Oilersin.

Bergfors miehittämään Kazania

Niclas Bergfors siirtyy Nashville Predatorsista KHL-joukkue Ak Barsin riveihin. 24-vuotias hyökkääjä kerrytti Predatorsin joukoissa tällä kaudella 11 ottelussa tehot 1+1=2.

Ruotsalaishyökkääjä on NHL-uransa seitsemän kauden aikana ehtinyt pelata kaiken kaikkiaan 173 ottelua niin New Jersey Devilsissä, Atlanta Thrashersissa, Florida Panthersissa kuin Predatorsissakin ja tehoillut yhteensä 83 (35+48) pisteen verran.

Comeaulle muutto Kanadaan

Hyökkääjä Blake Comeau edustaa jatkossa Calgary Flamesia. New York Islanders asetti hyökkääjän waiver-listalle, josta Flames hänet poimi.

25-vuotias Comeau oli edustanut Islandersia koko tähänastisen NHL-uransa pelaten 262 ottelua. Viime kaudella hän teki henkilökohtaisen ennätyksensä 46 pisteellään, mutta tällä kaudella onnistumisia ei tullut, ja hän ei saanut pistettäkään 16 ottelussa Islanders-paidassa.

Turrisille viimein sopimus

Rajoitettuna vapaana agenttina seuranvaihtoa toivonut Kyle Turris ja Phoenix Coyotes ovat päässeet yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta. Alkukauden sopimuksettomana joukkueesta sivussa ollut Turris posti nimensä lopulta kahden vuoden pituiseen ja yhteensä 2,8 miljoonan dollarin arvoiseen sopimukseen.

Kiista jatkosopimuksesta alkoi jo aikaisin kesällä, kun Turrisin huhuttiin vaatineen agenttinsa välityksellä yli neljän miljoonan dollarin vuosiansioita. 11 maalia ja 25 maalisyöttöä viime kaudella tehtailleen 22-vuotiaan palkkapyyntöä pidettiin kuitenkin seuran toimesta täysin yliammuttuna. Turris vaati siirtoa toiseen joukkueeseen, mutta toimitusjohtaja Don Maloney kieltäytyi vaatimuksen toteuttamisesta. Mikäli sopimusta ei olisi solmittu joulukuun ensimmäiseen päivään mennessä, Turris ei olisi saanut tämän kauden aikana pelata missään NHL-seurassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle