Antti Kerälä siirtyy LeKiin

MESTIS / Uutinen
Aiemmin tällä viikolla TuTon taakseen jättänyt Antti Kerälä siirtyy Lempäälään. HPK:n sopimushyökkääjä vahvistaa LeKiä toistaiseksi.

21-vuotias Kerälä aloitti vahvasti TuTossa. Sentteri ehti kerätä neljässä ottelussaan tehopisteet 1+4 ennen kuin karisti Turun katupölyt kintuistaan. HPK-lainalle on luvassa iso rooli myös Lempäälässä.

– Meille jäi yhden taitavan sentterin mentävä aukko Antti Kangasniemen lähdettyä pois. Kerälälle on suunniteltu ihan merkittävä rooli hyökkäävissä ketjuissa, kertoo LeKi-luotsi Sami Hirvonen.

Kerälän sopimus LeKin kanssa on voimassa toistaiseksi. Hänen on määrä olla tositoimissa jo lauantaina, kun LeKi saa vieraakseen Jokipojat.

Toinen TuTosta aiemmin tällä viikolla lähtenyt hyökkääjä Sami Lähteenmäki on puolestaan palannut HPK:n A-nuorten vahvuuteen. Hänet valittiin myös nuorten maajoukkueen ensimmäiseen Mestis-ryhmään.

» Lähetä palautetta toimitukselle