Antti Halonen TPS-paitaan

LIIGA, MESTIS / Uutinen
Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella kesälomalle päätynyt TPS tiedotti keskiviikkona aloittaneensa uuden kauden miehistön rakentamisen. Uutena kasvona TPS:aan siirtyy Antti Halonen. Myös Simon Backman jatkaa TPS-paidassa.

Halonen siirtyy Turkuun Mestiksen mestaruuden voittaneen Kajaanin Hokin riveistä. Sopimus on mallia 1+1.

25-vuotias puolustaja toimi päättyneellä kaudella Hokin kapteenina. Mestiksen pudotuspeleissä mies oli joukkueensa tehotilaston kärjessä ja pistepörssissä kolmantena. Yhteensä Halonen on pelannut Mestiksessä 209 ottelua tehoin 17+36=53.

TPS odottaa saavansa Halosesta jämäkän peruspuolustajan, joka hallitsee myös kiekollisen pelaamisen.

- Odotamme häneltä miesmäistä peruspuolustajan työskentelyä. Halosen perässä oli moni muukin seura, mutta hän halusi itse tulla Turkuun, toteaa TPS:n valmennusryhmän Kalle Kaskinen.

Lisäksi TPS tiedotti jatkaneensa Simon Backmanin sopimusta kevääseen 2008 asti. Neljä kautta TPS:ssa kiekkoillut Backman teki päättyneen kauden 56 ottelussa tehot 2+7=9.

» Lähetä palautetta toimitukselle