Antti Hölli jatkaa Tapparassa

LIIGA / Uutinen
Tapparan mukana kesän ajan harjoitellut ja harjoituspeleissäkin pelannut 19-vuotias Antti Hölli pelaa jatkossakin kirvesrinnoissa. Seura solmi hänen kanssaan eilen kaksivuotisen sopimuksen.

Viime kaudella A-nuorten SM-liigassa Ilveksessä pelannut laitahyökkääjä oli tehoilla 17+11=28 joukkueensa paras pistemies. Hän harjoitteli alkukesän Ilveksen liigaringissä, mutta siirtyi omasta aloitteestaan Tapparan harjoitusvahvuuteen. Nuorukainen kiikaroi paikkaa Pohjois-Amerikan juniorisarjoista, mutta pitkän harkinnan jälkeen päättikin jäädä yrittämään paikkaa Tapparasta.

Höllin otteet kesän harjoituspeleissä vakuuttivat myös 20-vuotiaiden maajoukkuejohdon, sillä Hänet valittiin Tapparasta yhdessä Jonas Enlundin ja Harri Ilvosen kanssa edustamaan Pikkuleijonia Ruotsissa syyskuun alussa pelattavaan neljän maan turnaukseen.

Kirvesrintojen paidassa hän taistelee seuraavaksi niin ikään Ruotsissa, kun Tappara kohtaa Nordic Trophyn otteluissa torstaina Färjestadin ja perjantaina Frölundan.

» Lähetä palautetta toimitukselle