Antti Aalto TPS:n joukkueenjohtajaksi

LIIGA / Uutinen
TPS on nimittänyt Antti Aallon seuran uudeksi joukkueenjohtajaksi.

Aallon toimenkuvan kuuluu ensisijaisesti käytännönasioiden, kuten pelimatkojen järjestely. Näin ollen valmentajat Kai Suikkanen ja Riku-Petteri Lehtonen pääsevät keskittymään pelkästään valmennuksellisiin asioihin. Aalto toimii tehtävässään vapaaehtoispohjalta ilman palkkaa.

Aalto pelasi pelaajaurallaan yhteensä kahdeksan vuotta TPS:n paidassa. Lisäksi hän pelasi Pohjois-Amerikassa sekä kaksi kautta Jokereissa. Aallon ura päättyi kaudella 2005-06 olkapäävammaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle