Amerikkalaishyökkääjä Budish jatkaa Jukureissa

LIIGA / Uutinen
Budishin ottelut Jukureissa ovat sujuneet mallikkaasti.
Zach Budish jatkaa pelejään Jukureissa loppukauden. Hyökkääjän sopimuksessa on myös optio seuraavasta kaudesta.

Jukurit on tehnyt 25-vuotiaan Zach Budishin kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen, joka sisältää option kaudesta 2017-2018. Amerikkalaispelurin koeaika tuotti tulosta jo etuajassa, sillä päätös jatkosta oli määrä tehdä 11 pelatun ottelun jälkeen. 

− Budish kuuluu tähän tarinaan todellisena viikinkinä ja ansaitsee paikkansa suuressa viikinkiheimossa. Kyllähän jokainen näkee, että hänessä virtaa selkeästi pohjoisamerikkalainen viikingin veri. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, kun sopimusasiat ovat kunnossa Risto Dufva kommentoi.

Niin sentterinä kuin laiturinakin Jukureissa pelannut Budish on viimeistellyt yhdeksässä pelaamassaan ottelussa tehot 3+4=7. Lisäksi plus-miinus -tilasto on seitsemän pykälää plussan puolella.

− Tuntuu mahtavalta! Vielä vähän aikaa sitten en tiennyt Mikkelistä mitään, mutta alkukauden aikana kaupunki on ehtinyt tehdä minuun lähtemättömän vaikutuksen. Ihmiset ovat ystävällisiä, joukkuekaverit fantastisia ja peli kulkee. Voisiko jääkiekkoilija pyytää enempää, Budish iloitsi.

− Tässä joukkuehengessä on ollut ainutlaatuista olla mukana. Me uskomme omaan tarinaamme ja etenemme tiiviinä ryhmänä kohti seuraavia haasteita. Tuntuu, että Jukurit on tuonut Liigaan täysin oman juttunsa. Tämä pätee myös kaukalon ulkopuoliseen toimintaan, hyökkääjä kertoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle