Akkanen ja Hietamäki Jokipoikien rinkiin

MESTIS / Uutinen
Tapparasta pelipaikkaa hakenut puolustaja Juuso Akkanen on palaamassa Jokipoikiin. Lopullista sopimusta ei vielä ole, mutta Akkanen harjoittelee jo Jokipoikien mukana. Lisäksi Juhamatti Hietamäki hakee paikkaa joensuulaisseuran puolustuksesta.

Puolustajapulasta kärsinyt Jokipojat saa Juuso Akkasen ja Juhamatti Hietamäen myötä täydennystä miesvajeesta kärsineeseen puolustukseensa.

23-vuotias Akkanen pelasi Joensuussa suuressa roolissa koko viime kauden. Liigapaikka Tapparassa ei fyysiselle puolustajalle kovasta yrityksestä huolimatta auennut.

– Valmennusjohto olisi halunnut tehdä sopimuksen, mutta seuran hallitus päätti mieluummin ottaa Tapparan oman pojan riveihinsä, harmitteli Akkanen.

Jokipojille raumalaislähtöinen Akkanen olisi tärkeä osanen joukkueen alkavan kauden palapeliin.

– Uskon, että Juuso vielä nousee SM-liigaan, sillä meillä hän saa vastuuta ja peliaikaa ja kehittyy vielä pelaajana, pohti joensuulaisseuran päävalmentaja Jami Kauppi.

Samalla Jokipoikien vahvuuteen liittyy ainakin viikon ajaksi seinäjokelaisen SHT:n kasvatti Juhamatti Hietamäki.

Edelliset neljä kautta 22-vuotias puolustaja on edustanut pääosin Ässiä, jonka väreissä nuorukaiselle on kertynyt kahdella kaudella yhteensä 34 liigaottelua.

Viime kaudella Hietamäki pelasi osittain Mestiksessä. Fyysisestä pelityylistään tunnetun puolustajan tehopisteet TuTossa ja FPS:ssä jäivät kohtuullisen vähäisiksi.

– Liigatason pakki, joita tässä on nyt haettu, uskoo Kauppi.

» Lähetä palautetta toimitukselle