Aki Berg sopimukseen Toronton kanssa

NHL / Uutinen
Välimieskäsittelyyn elokuun puolella menossa ollut Aki Berg on välttynyt tältä monien mielestä ei niin mukavalta tapahtumalta. Berg allekirjoitti monivuotisen jatkosopimuksen seuransa kanssa.

25-vuotias Berg on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut NHL-kiekkoilija, sillä otteluita on kertynyt kunnioitettavat 374 kappaletta, joissa ovat syntyneet tilastolukemat 9 maalia, 48 syöttöä ja 276 jäähyminuuttia.

Puolustavana puolustajana tunnettu turkulainen pelasi uransa alkuvuodet Los Angeles Kingsin riveissä, mutta siirtyi Torontoon keväällä 2001. Tuo siirto osoittautuikin Akin uran kannalta hyväksi liikkeeksi, sillä hän pelasi hyvän kauden Maple Leafsin riveissä, ollen muun muassa joukkueensa toiseksi ahkerin taklaaja. Mielenkiintoisena tilastotietona Toronto voitti aina kun Aki Bergin nimi löytyi pistetilastoista.

Lähde tsn.ca

» Lähetä palautetta toimitukselle