Ahola siirtyy Södertäljeen

SHL / Uutinen
Ruotsin Elitserienin nousijajoukkueen Södertäljen tuorein suomalainen on Espoo Bluesissa pelannut 33-vuotias puolustaja Peter Ahola.

Espoon kiekkokoulun kasvatti Ahola raivaisi
aikoinaan tiensä NHL:ään Bostonin yliopiston
kautta. NHL:ssä Ahola edusti Los Angelesia,
Pittsburghia, San Joséta ja Calgaryä yhteensä
123 ottelun verran tehoilla 10+17.

Eurooppaan palattuaan Ahola pelasi
Kiekko-Espoossa, IFK:ssa, TPS:ssa ja viimeiset
kaksi kautta Espoon Bluesin kapteenina.
Aholan paras meriitti on Suomen mestaruus kauella
1998-1999 TPS:n paidassa. SM-liigassa Ahola on rikkonut
kolmenkymmenen pisteen rajan kolme kertaa. Maaotteluitakin
löytyy 33 kappaletta.

Södertälje hankki jo aikaisemmin riveihinsä kaksi
suomalaishyökkääjää, Juha Lindin ja Jukka Tiilikaisen.

» Lähetä palautetta toimitukselle