Aho Bluesin penkin taakse, Malmivaara puolustukseen

LIIGA / Uutinen
Ensi kaudella Aho miettii taktisia kuvioita Bluesin vaihtoaitiossa.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Blues julkisti maanantaina ensi kauden päävalmentajansa. Tehtävän ottaa vastaan JYPiä aikaisemmin valmentanut Jyrki Aho. Samalla joukkue julkisti myös uusia pelaajia.

Jyrki Aho aloitti JYPin päävalmentajana kauden 2011-12 alussa, kun Risto Dufva oli saanut potkut kahden ottelun jälkeen. JYPin kausi oli sen jälkeen nousujohteinen, ja päättyi lopulta mestaruusjuhliin. Päättyneellä kaudella jyväskyläläisryhmä saavutti pronssia. Myös Ahon aika JYPin apuvalmentajana toi yhden kullan ja yhden pronssin.

Ahon sopimus Bluesin kanssa on kaksivuotinen. Timo Hirvonen jatkaa apuvalmentajana, minkä lisäksi valmennustiimissä ovat Marko Torenius ja Petteri Väkiparta.

Blues julkaisi myös uusia pelaajia. Puolustukseen liittyy JYPistä saapuva Olli Malmivaara. Hänen sopimuksensa on kolmivuotinen. Puolustukseen liittyy myös Kalle Kaijomaa kahden vuoden sopimuksella. Hyökkäys vahvistuu Daniel Widingillä, joka teki vuoden sopimuksen.

» Lähetä palautetta toimitukselle