Aatu Hämäläinen vahvistaa Hokkia

MESTIS / Uutinen
Kajaanin Hokki saa jälleen kuopiolaistaustaisen vahvistuksen, kun viime kaudella TPS:n sotisovassa SM-kultaa voittanut Aatu Hämäläinen liittyy kainuulaismiehistöön. Sen lisäksi Jarkko Heikkinen ja Heikki Lukkari ovat solmineet jatkosopimukset linnapaitojen kanssa.

KalPassa kiekko-oppinsa saanut ja viime kauden puolivälin tietämille Kuopiossa lättyä heitellyt Aatu Hämäläinen, 23, siirtyy Kajaanin Hokkiin. Kevätkauden TPS:n sotisovassa viettänyt hyökkääjä pokkasi lopulta uransa ensimmäisen miesten SM-kultamitalin turkulaisten hunajoitua pudotuspeleissä kaikki kolme vastustajaansa hurmosmaiseen tyyliin.

Hokin riveihin yksivuotisella sopimuksella siirtyvä Hämäläinen on entuudestaan tuttu kaveri kajaanilaismiehistön päävalmentaja Sami Karppiselle yhteiseltä KalPa-ajalta, joka huipentui A-nuorten SM-kultaan keväällä 2008.

– Valmensin häntä jo C-junioreiden SM-sarjassa aikoinaan. Hän tulee Hokkiin nimenomaan keskushyökkääjäksi, ja tuo pelisimänsä ja kätisyytensä kautta mahdollisuuksia peluutukseen. Hämäläinen on jo ollut joukkueen mukana harjoittelemassa, ja siitä yhteys tälle kesälle syntyikin kun hän harjoitteli Hokki-ryhmän kanssa Kuopiossa, sanoo Karppinen.

Pakistoon lisää miehiä – Kuusivuoresta kakkosvalmentaja

Hämäläisen lisäksi Hokki-kannattajat saavat iloita syksyllä 13. kautensa linnapaidassa aloittavan 31-vuotiaan Jarkko Heikkisen yksivuotisesta jatkosopimuksesta. Kajaanilaismiehistön kapteenina puolustajan paikalla häärinyt Heikkinen täräytti viime kaudella Hokin riveissä 45 Mestiksen runkosarjaottelussa tehot 7+19.

Heikkisen tavoin lisää miesvoimaa Hokin peräpäähän tuo seuran oma kasvatti Heikki Lukkari. Kolmena edelliskautena vain 33 Mestis-kamppailua, suureksi osaksi vammojen vuoksi, pelanneelta Lukkarilta, 23, päävalmentaja Karppinen odottaa kehitysharppausta alkavalla pelisesongilla.

– Lukkari on iso, fyysinen pelaaja, jolle haetaan nyt askelta eteenpäin kehityksessä. Polvi pitää miehen nyt hieman huilaamassa kovatahtisesta harjoittelusta, mutta pääasia, että mies on kunnossa kauden alkaessa, mietiskelee Hokki-piiskuri.

Lukkarin, Heikkisen ja Hämäläisen sopimusten lisäksi viime kaudella KooKoon A-nuorissa hyökännyt, mutta heinäkuun alussa HC Kuusankosken sotisopaan siirtynyt Kalle Cihangir, 21, hakee pelipaikkaa Kajaanista try-outin kautta.

Pelaajasopimusten lisäksi Hokin valmennusosasto saa täydennystä, sillä seuran A-nuorten käskijäksi siirtyneen Jukka Niirasen tyhjäksi jättämän kakkosvalmentajan paikan täyttää ex-Mestis-veskari Jukka Kuusivuori. 30-vuotiaan Kuusivuoren toimialueiseen Hokissa kuuluvat jatkossa myös niin maalivahti- kuin fysiikkavalmennus sekä lihashuolto.

Valmennusryhmän kolmantena lenkkinä nähdään puolestaan hokkarit viime kevään jälkeen naulaan iskenyt entinen Hokki-hyökkääjä Kimmo Happo.

– Tämä on mahtava ja mieluinen haaste. Uskon, että kun joukkue saadaan lopullisesti kasaan, ja saamme alle yhteisiä harjoituksia ja pelejä, saamme aikaan hyvän tuloksen talven aikana. Oma voimakas halu ja tahto kehittyä ja mennä eteenpäin niin valmentajana kuin ihmisenäkin yhdistää nuorta ja eteenpäin pyrkivää joukkuetta, eikä meillä ole mitään esteitä tavoitella parasta tulosta, Kuusivuori maiskuttelee tyytyväisenä.

– Olen tyytyväinen siihen, että saimme Kuusivuoressa kaksi kärpästä samalla iskulla – peluuttaja puolustajille ja valmentaja maalivahdeille. Itselle tulee se kaveri, jota tarvitsin ja halusin. Tässä on nyt tsemppari vierellä, sillä kaveri on jatkuvasti eteenpäin pyrkivä ja pitää itsekin pysyä mukana, tuumii puolestaan Karppinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle