Zug päätti tylysti Tapparan ja suomalaisjoukkueiden CHL-kauden – Liigan paikkamäärä uhkaa pudota ensi kaudelle entisestään

CHL / Uutinen
Zug oli liian kova pala Tapparalle.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Tapparan putoamisen myötä suomalaisjoukkueiden taival katkesi tämän kauden CHL:ssä. Heikon menestyksen myötä on mahdollista, että vain kolme liigajoukkuetta pääsee ensi kauden CHL:ään.

Tappara ja EV Zug lähtivät tasatilanteesta CHL:n neljännesvälierien toiseen osaotteluun Sveitsissä. Kotijoukkue avasi maalinteon reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Dario Simion ohjasi ilmasta puolustaja Dominik Schlumpfin laukauksen ohi Michael Garteigin. Takaa-ajajaksi joutunut Tappara otti ohjat käsiinsä erän loppua kohden, mutta maaleja ei syntynyt.

Toinen erä toi synkkiä pilviä Tapparan leiriin, sillä Zug rokotti ankaralla kädellä ylivoimalla. Ensin Gregory Hofmann laukoi Zugin 2–0-johtoon illan ensimmäisellä ylivoimalla. Sama mies lisäsi johdon 3–0:aan lähes identtisellä rannevedolla, kun Tuukka Mäntylä ja Ben Blood istuivat jäähypenkillä.

Päätöserässä Tappara yritti nousta isäntien rinnalle, mutta yritykset jäivät vaisuiksi. Charles Bertrand toi vielä toivoa kavennuksellaan erän puolivälissä, mutta ranskalaisen osuma jäi lopulta Tapparan illan ainoaksi. Näin ollen Zug eteni jatkoon yhteismaalein 6–4.

Tapparan putoamisen myötä yksikään suomalainen joukkue ei selviytynyt puolivälieriin ensimmäistä kertaa sarjan historiassa. Suomalaisjoukkueiden tämän kauden heikko menestys tarkoittaa myös sitä, että Liigan paikkamäärä voi pudota ensi kaudelle kolmeen. Asiaan vaikuttaa tšekkiläisjoukkueiden menestys suhteessa suomalaisiin.

Ilomäen hattutempu siivitti Luulajan jatkoon – Rajala laukoi voittomaalin jatkoajalla

CHL:n loput puolivälieräpaikat ratkesivat tänään huomenna pelattavaa Red Bull Münchenin ja Junost Minskin ottelua lukuun ottamatta. Luulajassa viime kevään maailmanmestari Arttu Ilomäki laukoi hattutempun Kari Jalosen valmentamaa SC Berniä vastaan. Luulaja eteni lopulta jatkoon yhteismaalein 7–2.

Frölunda puolestaan kylvetti paikallisvastustajansa Färjestadin kotonaan 8–2 viime kauden kärppäpelaajan Nicklas Lasun iskiessä hattutempun. Frölunda nousi näin ollen avausottelun kolmen maalin takaa-ajoasemasta puolivälieriin.

Muissa otteluissa tiensä jatkoon selvittivät tšekkiläinen Hradec Králové, sveitsiläiset Lausanne ja Biel Toni Rajalan iskettyä ratkaisun jatkoajalla sekä Djurgården. München ja Junost Minsk ratkaisevat viimeisen jatkopaikan huomenna kotijoukkue Münchenin johtaessa maalilla. Puolivälierien ensimmäiset ottelut pelataan 3. ja 4. joulukuuta ja toiset osat 10. joulukuuta.

CHL-puolivälieräparit

Djurgården – München / Junost Minsk
Zug – Hradec Králové
Biel – Frölunda
Luulaja – Lausanne

Juttua muokattu klo 23.57, sillä Suomen joukkuemäärän putoaminen ensi kaudelle ei ole varmaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle