Yllättävä lajiloikka – Mestiksen johtaja on kärkiehdokas Taitoluisteluliiton puheenjohtajaksi

MESTIS / Uutinen
Olli Aro on johtanut Mestistä jo neljän vuoden ajan.
Kuva © Timo Savela
Mestiksen operatiivisena johtajana työskentelevää Olli Aroa esitetään Taitoluisteluliiton hallituksen johtoon.

Suomen Taitoluisteluliitto ry:n ehdollepanotoimikunta esittää liiton hallituksen puheenjohtajaksi Olli Aroa, joka työskentelee parhaillaan Mestiksen operatiivisena johtajana. Puheenjohtaja valitaan liittokokouksessa, joka järjestetään 29.10.

Aroa puheenjohtajehdokkaaksi esitti alun perin Helsingin Luistelijat. Muut seurojen esittämät puheenjohtajaehdokkaat ovat Jouko Pitkänen ja Milena Kallio

Toimikunta perustelee esitystään Aron puheenjohtajuudesta esimerkiksi vahvoilla näytöillä Mestiksen tunnettuuden kasvattamisessa.

Puheenjohtajaehdokkuus on sikäli yllättävä, että Aro on toisen lajiliiton, Jääkiekkoliiton, työntekijä. Aro on työskennellyt Mestiksen johdossa vuodesta 2018 alkaen.

» Lähetä palautetta toimitukselle