Yle: Liigan tavoite on saada 40–50 prosenttia katsomoista käyttöön ja ensi kausi käyntiin – HIFK, Kärpät ja Tappara eri mieltä: "Taloudellinen katastrofi"

LIIGA / Uutinen
Arto I. Järvelä on kertonut näkemyksensä ensi kaudesta.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä kertoo Ylen haastattelussa, että Liigan tavoite on saada 40–50 prosenttia hallien katsojakapasiteetista käyttöön. Tällöin ensi kausi voitaisiin hänen mukaansa pelata. Sarjan suurimmat seurat ovat eri mieltä.

Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä sanoo Ylen haastattelussa, että Liiga aikoo pelata – tai vähintäänkin aloittaa – ensi kauden, jos hallien katsojakapasiteetista saadaan käyttöön edes noin puolet.

– Tavoitteenamme on saada 40–50 prosenttia katsojakapasiteetista täytettyä. Silloin selviäisimme, mutta joutuisimme silloinkin tekemään sopeuttamistoimia, Järvelä toteaa Ylen artikkelissa.

Katsojakapasiteetin rajoittaminen on kuuma kysymys, koska Suomen viranomaiset ovat rajoittaneet yleisötapahtumiin sallittuja osallistujamääriä koronaviruksen leviämisvaaran pienentämiseksi. Liiga-kausi on alkanut tavanomaisesti syyskuussa. Tällä hetkellä ole tietoa, millaiset ovat mahdollisuudet syksyllä sisätiloissa järjestettävillä tapahtumille.

Sarjan suurimmat seurat ovat eri mieltä Liigan johtoa edustavan Järvelän kanssa. HIFK ei halua järjestää ottelutapahtumia 50 prosentin katsojakapasiteetilla.

– Meidän näkökulmastamme kautta ei voi aloittaa 50 prosentin katsojakapasiteetilla. Se olisi taloudellinen katastrofi. Lähes puolet kapasiteetistamme ennustettavasti myydään jo kausikorttilaisille, HIFK:n toimitusjohtaja Jukka Valtanen kommentoi.

Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen näkee tilanteen vähintäänkin haasteellisena. Hän kertoo, ettei neuvotteluja Järvelän kanssa vielä ole käyty siitä, mitä tilanne tarkottaisi juuri Raksilan kohdalla, mutta huolia vallitsevasta tilanteesta nousee esille.

− Kapasiteetti on kyllä todella matala. Käytännössä kaikki pelit näillä rajoituksilla kääntyvät tappiollisiksi. Haasteelliselta tuntuu, jos oheistoiminnoistakin on vain puolet käytössä, sillä niillä on iso merkitys pääsylipun ostaneiden lisäksi. Puoliksi käytössä olevat klubit, aitiot ja käytäväravintolat pistävät miettimään, voidaanko toimia läheskään järkevästi, Virkkunen kertoo.

Tapparan toimitusjohtaja Mika Aro tuntuu suhtautuvan noin 50 prosentin rajoitukseen kolmikosta myötämielisimmin.

– Jos on koko kauden kattava yleisörajoitus, pelaaminen on todella hankalaa. Ellei saada tukia jostain. Mutta jos vaihtoehdot ovat "ei pelata" tai "pelataan 50 prosentin yleisörajotuksilla", kauden aloittamisen osalta 50 prosenttia on Tapparan näkemyksen mukaan hyväksyttävää. Tämä siis kauden aloittamisen osalta.

– Mutta jos rajoitusten kanssa pelaaminen pitkittyy, se johtaa väistämättä melko nopeasti sopeuttamispaineisiin. Ennen kaikkea se tarkoittaa palkkakustannuksia, Aro huomauttaa.

Toinen merkittävä mahdollinen säästökohde ovat hallivuokrat, joiden suuruudesta seurat joutuisivat toki neuvottelemaan hallioperaattorien – useimmiten kaupunkien – kanssa.

Se on selvää, että Liiga haluaa on pelata 60 ottelun runkosarja, vaikka aloittamisajankohta on vielä hämärän peitossa. Järvelä sanoo Ylelle, että Liigalla on "selvät suunnitelmat aloittaa kausi lokakuussa ja tarvittaessa marraskuussa". Liiga aikoo avata suunnitelmiaan otteluohjelmasta viimeistään kesäkuun lopussa tai heinäkuun alussa.

Ylen artikkelin mukaan Liiga ei ole tehnyt "sen suurempia suunnitelmia" sille, kuinka paljon katsojia eri halleihin voisi ottaa turvallisesti sisään.

– Odotamme, miten valtiovalta ja asiantuntijat päättävät ja toimimme sen mukaan. Emme rupea koronapoliiseiksi. Teemme vain laskutoimituksia sen mukaan, mikä on meille kannattavaa, Järvelä avaa Ylelle.

» Lähetä palautetta toimitukselle