Vladivostokissa venyttiin voittomaalikilpailuun – trilleri päättyi lopulta kotijoukkue Admiralin voittoon Jokereista

KHL / Uutinen
Sami Lepistö teki kauden avausmaalinsa Vladivostokin kamppailussa
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Admiral ja Jokerit kohtasivat Fetisov Arenalla. Ottelu päättyi VL-kilpailun jälkeen kotijoukkueen voittoon lukemin 3-2. Maalivahdit olivat ottelun loppuhetkillä isoimmassa roolissa, sillä ratkaisu saatiin vasta VL-kilpailun kahdeksannessa parissa Martin Bakosin viimeisteltyä maalin.

Saku Mäenalasen loukkaannuttua keskiviikon ottelussa toisessa erässä Ahti Oksanen nousi tämänpäiväisen ottelun kokoonpanoon mukaan. Jesse Joensuu siirtyi Peter Reginin ja Brian O'Neillin rinnalle ja Oksanen kiekkoli samassa ketjussa Marko Anttilan ja Antti Pihlströmin kanssa. Maalilla torjuntavastuun sai lepotauon jälkeen Antti Niemi.  Muita muutoksia ei nähty keskiviikolta. 

Helsinkiläiset saivat ottelun aikana kuusi minuuttia ylivoimaa, mutta hyvät kuviot eivät tuoneet ratkaisua. Vladivostokilaiset saivat neljä minuuttia ylivoimaa, jonka aikana joukkueen hahmo Martin Bakos viimeisteli yhden maalin. Bakos myöskin viimeisteli alivoiman aikana illan toisen maalinsa ja ratkaisi ottelun kylmähermoisesti voittomaalikilpailussa. 

Vieraiden maaleista vastasivat Sami Lepistö kauden ensimmäisellä ja Oksanen kauden toisella osumallaan. 

Admiralin maalilla torjunut Juho Olkinuora oli virkaveljensä Niemen kanssa yksi ottelun suurimmista hahmoista, sillä he loistotorjunnoillaan avustivat joukkueitaan mahdollisimman hyvään otteluun. 

» Lähetä palautetta toimitukselle