Viime kaudella Leijonissakin pelannut Alex Lintuniemi teki sopimuksen tšekkiläisseuran kanssa

Muut Sarjat / Uutinen
Alex Lintuniemi pelasi viime kauden alun Liigaa JYPissä.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
Alex Lintuniemen tämän kauden seura löytyy Tšekin Mladá Boleslavista.

Alkukauden ilman seuraa ollut puolustaja Alex Lintuniemi on tehnyt sopimuksen Tšekin Extraligassa pelaavan BK Mladá Boleslavin kanssa.

26-vuotias Lintuniemi aloitti viime kauden Liigassa JYPissä, mutta siirtyi kesken kauden KHL:ään Barys Nur-Sultaniin. KHL:ssä Lintuniemi teki 23 runkosarjaottelussa tehot 0+3 ja kuudessa pudotuspeliottelussa kirjattiin yksi syöttöpiste.

– Olemme tietoisia, että Alex on ollut pitkään pelaamatta, joten oletamme, että hänellä kestää hieman aikaa päästä rytmistä kiinni, Mladá Boleslavin urheilujohtaja Vaclav Nedorost kertoi seuran tiedotteessa.

– Uskomme kuitenkin, että hän on erinomainen vahvistus varsinkin kauden edetessä, Nedororst jatkoi.

Lintuniemi pääsi kokeilemaan kykyjään viime kaudella myös EHT:lla Leijonien paidassa kolmen ottelun verran. Isokokoinen puolustaja on Los Angeles Kingsin toisen kierroksen varaus kesältä 2014.

» Lähetä palautetta toimitukselle