Uutta: TUTOssa kuohuu – Kohu-urheilujohtaja Elmo Aittola on vapautettu valmennustehtävistä, mutta ei johtotehtävistä

MESTIS, Muut Sarjat / Uutinen
Elmo Aittola tunnetaan värikkäänä luonteena.
Kuva © Timo Savela
Elmo Aittola ei ole enää TUTOn Nuorten SM-liiga -joukkueen päävalmentaja. Seuran urheilutoimenjohtaja hän yhä on.

TUTO on Jatkoajan tietojen mukaan vapauttanut Elmo Aittolan Nuorten SM-liiga -joukkueensa päävalmentajan tehtävistä. Toistaiseksi on auki, jatkaako Aittola seuran urheilutoimenjohtajana. Siitä roolista häntä ei ole toistaiseksi vapautettu.

TUTO on ainoa Mestis-seura, jolla on joukkue Nuorten SM-liigassa. Sarjasijoitus on tällä hetkellä toiseksi viimeinen. Ryhmä on voittanut edellisistä viidestä ottelustaan yhden. Yhteensä se on voittanut kauden 23 ottelustaan viisi.

Aittola tunnetaan erittäin vivahteikkaana persoonana. Lokakuun lopussa–marraskuun alussa hän ansaitsi itselleen kahden viikon sisällä kaksi ulosajoa A-juniorien otteluista. Aittola oli ilmoittanut julkisesti, ettei olisi jatkanut A-juniorien ruorissa kuluvan kauden jälkeen.

Mestiksessä sarjan ehkä tunnetuin seura on tällä hetkellä kuudentena.

» Lähetä palautetta toimitukselle