Uutta: TPS tötöili taas – Lauri Tukosen sopimuksen muoto tiedotettiin sääntöjenvastaiseksi

LIIGA / Uutinen
TPS:n kausi on ollut monipuolisesti katastrofaalinen.
Kuva © Timo Savela
TPS:n sekoilu jatkuu. Tällä kertaa Lauri Tukosen sopimuksen sopimusmuodon kanssa.

TPS tiedotti eilen solmineensa sopimuksen laitahyökkääjä Lauri Tukosen kanssa. Sopimusmuodoksi tiedotettiin try out eli koeaikasopimus. Kyseinen sopimusmalli on kuitenkin tässä tapauksessa Liigan sääntöjen vastainen. Liigan yleisessä pelaajasopimuspohjassa sanotaan, että koeaikaa ei saa sopia niin, että se on voimassa 31.12. jälkeen.

Kyse on kuitenkin TPS:n virheellisestä tiedottamisesta, ei sääntöjenvastaisesta sopimuksesta.

– Olen ollut tänään yhteydessä Tukoseen, ja hän kertoi, että kyse on viiden ottelun mittaisesta määräaikaisesta sopimuksesta. Sellaisen saa tehdä tähänkin aikaan vuodesta. Ja totta kai luotan pelaajaan tässä, Pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Jarmo Saarela kertoo.

Tukonen on kärsinyt viime vuosina lukemattomista loukkaantumisista, eikä ole edustanut tällä kaudella mitään seuraa ennen TPS:ää.

» Lähetä palautetta toimitukselle