Uutta: Shokkisiirto Liigassa – KalPan kauan haikailema kuopiolaisikoni Tuomas Kiiskinen palaa ulkomailta Suomeen SaiPaan

LIIGA / Uutinen
Ruotsissa Tuomas Kiiskinen muistetaan Växjö Lakersin kirjavasta sotisovasta.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
SaiPa on värvännyt riveihinsä laitahyökkääjä Tuomas Kiiskisen.

Tähtihyökkääjä Tuomas Kiiskinen siirtyy Jatkoajan tietojen mukaan SaiPaan. 32-vuotias laitahyökkääjä palaa näin Liigaan yhdeksän vuoden mittaiselta ulkomaankiertueeltaan.

Kiiskisellä on tiedotettu kuluvan kauden loppuun ulottuva sopimus Ruotsin SHL:n Skellefteå AIK:n kanssa, mutta se alkaa vasta lokakuun lopussa. SaiPa-pesti koskee sitä edeltävää aikaa.

Viimeisimmät viisi kautta Kiiskinen edusti SHL:ssä Växjö Lakersiä, jossa hän voitti Ruotsin mestaruusen vuosina 2015 ja 2018. Ennen Lakersia hän pelasi kaksi kautta KHL:ssä ukrainalaisessa Donbass Donetskissa.

Sitä aiemmin Kiiskinen edusti kasvattajaseuraansa KalPaa. Kuopiossa erittäin pidetty tähti hurjasteli 2000-luvun lopussa ja 2010-luvun alussa KalPassa useita tehokkaita kausia. Kiiskisen paluu on ollut pohjoissavolaisissa lajipiireissä kestopuheenaihe jo vuosien ajan. On siis yllättävä, että SaiPa nyt nappasi hyökkääjän KalPan ulottuvilta.

Kiiskinen on pelaajaprofiililtaan peliätekevä laitahyökkääjä. Hän ansaitsi Växjössä itselleen tähtistatuksen, joskin kahdella viime kaudella käyrä on ollut jyrkästi laskeva.

Kiiskinen on edustanut Suomen miesten maajoukkuetta 63 kertaa. Hän pelasi maailmanmestaruuskisoissa vuonna 2012.

» Lähetä palautetta toimitukselle