Uutta: MM-finaalin visainen tilanne ei ollut suomalaistuomarien virhe – Kanadalaiskamera torjui kiekon ja pelasti Kanadan

MAAJOUKKUE / Uutinen
MM-finaalissa sattui ja tapahtui.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Tämäniltaisessa alle 20-vuotiaiden miesten jääkiekon maailmanmestaruuskisojen loppuottelussa koettiin eriskummallinen sattumus, kun kanadalaispelaaja nosti kiekon puolustusalueeltaan pleksin yli, mutta peliväline ei päätynyt katsomoon vaan osui pleksin yläpuolella televisiokameraan. Mikäli kiekko ei olisi osunut kameraan, sääntöjenmukainen seuraus olisi ollut kahden minuutin rangaistus pelin viivyttämisestä.

– Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n turnauksissa ei tule rangaistusta, jos kiekko tuollaisissa tilanteissa osuu kentän yläpuolella oleviin rakenteisiin. Sellaisia rakenteita voivat olla esimerkiksi kamerat ja mikrofonit, Liigan erotuomarijohtaja Jyri Rönn kertoo.

Hän sanoo, että kiekon osuessa ei ole merkitystä, onko rakenne kentän ilmatilan ulko- vai sisäpuolella. Suomessa ei ole käytössä vastaavaa sääntöä.

– Tuo on IIHF:n sääntö turnauksissa. Liiga-otteluissa ei ole tuollaisia rakenteita, Rönn sanoo.

MM-finaalin tuomitsivat päätuomareina suomalaiset Lassi Heikkinen ja Kristian Vikman. Päätös olla langettamatta kanadalaiselle rangaistusta kameraosumasta oli heidän, sillä tilannetta lähimpänä ollut linjatuomari näytti välittömästi kahden minuutin rangaistusta. Päätös herätti venäläisleirissä runsaasti protestointia.

Kyseinen tilanne sattui ottelun loppuhetkillä. Kanada johti ottelua 4–3. Venäjä pelasi jo yhden miehen ylivoimalla ja olisi päässyt hakemaan tasoitusta kahden miehen ylivoimalla, jos pelin viivyttäminen olisi tuomittu.

Maaleja ei enää syntynyt, ja Kanada voitti MM-kullan.

Kamera, joka torjui kiekon pleksin yläpuolella, oli kanadalaisen mediayhtiön TSN:n kalustoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle