Uutta: Liiga keskittyy yhä selkeämmin viikonloppuihin – Vain kolmannes runkosarjasta pelataan muulloin kuin perjantaina tai lauantaina

LIIGA / Uutinen
HIFK ja Kärpät kohtasivat Helsingissä lauantaina 15.2.
Tulevalla kaudella ottelut keskittyvät yhä enemmän perjantaille ja lauantaille. Moni seura tuntuu haluavan HIFK:n vieraakseen juuri viikonloppuna.

Liiga julkaisi eilen otteluohjelmansa ja jos pelit aloitetaan suunnitellusti 1.10.2020, niin taukoa 12.3. pelattuihin viimeisiin otteluihin tulee 203 päivää. Tauko on silloin neljä päivää pidempi kuin tähän mennessä pisimmät liigan kesätauot. Vuosina 1977 ja 1986 tauko viimeisestä finaaliottelusta seuraavan kauden ensimmäiseen otteluun kesti 199 päivää. 

Perjantai- ja lauantaiottelujen määrä kasvaa

Arki-iltoina pelattavien ottelujen määrä on tasaisesti vähentynyt 2000-luvulla ja viikonloppuisinkin pelit ovat keskittyneet nykyään perjantaille ja lauantaille. Viime vuosituhannen suosituin pelipäivä sunnuntai on nykyään jäänyt kokonaan pois. Tulevalla kaudella vain noin kolmasosa peleistä pelataan muulloin kuin perjantaina tai lauantaina.

Maanantai ei ole koskaan ollut Liigassa suosittu pelipäivä, ensi kauden ainoat neljä maanantaina pelattavaa ottelua osuvat joulun ja uudenvuoden väliin 28.12.

Kun kaksi kolmasosaa otteluista pelataan perjantaisin ja lauantaisin, tulee joukkueille väistämättä paljon otteluja peräkkäisinä pelipäivinä. 

Runkosarjan pelipäivät 2000-luvulla
ma ti ke to pe la su Yhteensä Pe-La%
1999-00 4 48 6 119 2 109 36 324 34,3
2000-01 4 97 3 118 0 111 31 364 30,5
2001-02 5 74 7 114 19 111 34 364 35,7
2002-03 5 83 13 97 21 107 38 364 35,2
2003-04 4 91 15 94 32 105 23 364 37,6
2004-05 2 89 24 102 30 88 29 364 32,4
2005-06 10 97 21 127 17 115 5 392 33,7
2006-07 3 113 7 127 8 130 4 392 35,2
2007-08 11 97 19 113 25 122 5 392 37,5
2008-09 9 117 5 106 32 134 3 406 40,9
2009-10 0 99 5 107 42 151 2 406 47,5
2010-11 4 133 4 124 32 120 3 420 36,2
2011-12 1 119 23 67 92 115 3 420 49,3
2012-13 2 103 27 78 74 132 4 420 49,0
2013-14 5 102 24 52 98 136 3 420 55,7
2014-15 9 110 20 60 95 123 3 420 51,9
2015-16 2 70 79 53 98 132 16 450 51,1
2016-17 17 85 48 79 80 141 0 450 49,1
2017-18 0 105 37 49 103 155 1 450 57,3
2018-19 2 38 95 39 136 140 0 450 61,3
2019-20 10 30 95 36 126 153 0 450 62,0
2020-21 4 56 81 25 129 155 0 450 63,1

Pelicansilla eniten kotiviikonloppuja

Lahdessa on Liiga-jääkiekkoilua tarjolla vain kahdeksana arki-iltana, yli 70 prosenttia Pelicansin kotiotteluista pelataan perjantaina tai lauantaina.

HIFK pelaa vain puolet kotiotteluistaan viikonloppuna ja vain neljästi lauantaina. Helsingissä yleisö onkin löytänyt yleensä hallille hyvin myös arki-iltoina.

Joukkueiden kotiottelut
ma ti ke to pe la su pe-la%
HIFK 0 5 7 3 11 4 0 50,0
HPK 1 5 2 2 10 10 0 66,7
Ilves 0 1 7 1 11 10 0 70,0
Jukurit 0 5 7 2 6 10 0 53,3
JYP 0 3 4 3 11 9 0 66,7
KalPa 0 4 6 1 11 8 0 63,3
KooKoo 0 2 7 0 7 14 0 70,0
Kärpät 1 7 4 2 2 14 0 53,3
Lukko 1 6 1 2 10 10 0 66,7
Pelicans 0 5 3 0 12 10 0 73,3
SaiPa 0 3 6 0 6 15 0 70,0
Sport 0 2 4 5 8 11 0 63,3
Tappara 1 4 5 2 9 9 0 60,0
TPS 0 2 10 1 7 10 0 56,7
Ässät 0 2 8 1 8 11 0 63,3

HIFK haluttu viikonloppuvieras

HIFK pelaa vain kuusi vierasotteluaan arki-iltoina ja ainoastaan Kouvolassa se ei vieraile lainkaan viikonloppuna, molemmat HIFK:n KooKoo-vierasottelut osuvat keskiviikolle.

Kärpät taas pelaa eniten vieraskaukalossa viikonloppuisin, 14 kertaa eli lähes puolet kauden vierasotteluistaan. Ja peräti kymmenenä perjantaina joukkue lentää heti ottelun jälkeen takaisin Ouluun pelatakseen Raksilassa taas lauantaina.

Joukkueiden vierasottelut
ma ti ke to pe la su pe-la%
HIFK 0 3 3 0 7 17 0 80.0
HPK 0 2 8 4 6 10 0 53.3
Ilves 1 6 3 0 8 12 0 66.7
Jukurit 0 3 6 2 10 9 0 63.3
JYP 0 5 9 2 3 11 0 46.7
KalPa 0 4 3 0 11 12 0 76.7
KooKoo 0 6 6 2 10 6 0 53.3
Kärpät 0 2 4 2 14 8 0 73.3
Lukko 0 3 7 2 7 11 0 60.0
Pelicans 0 4 9 3 5 9 0 46.7
SaiPa 1 4 5 1 12 7 0 63.3
Sport 1 5 6 2 7 9 0 53.3
Tappara 0 3 6 1 9 11 0 66.7
TPS 1 4 3 1 10 11 0 70.0
Ässät 0 2 3 3 10 12 0 73.3

» Lähetä palautetta toimitukselle