Uutta: Kansainvälinen jääkiekkoliitto suunnittelee, että huippusarjoihin tulisi eri säännöt kuin muualle lajiin

LIIGA, MESTIS, MAAJOUKKUE, NHL, KHL, SHL / Uutinen
IIHF suunnittelee Liigaakin koskevaa uudistusta.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Kansainvälisessä jääkiekkoliitossa on huomattu, että yhdet ja samat säännöt eivät välttämättä ole ideaali ratkaisu lajin koko kirjavalle kartalle.

Kansainvälisessä jääkiekkoliitossa IIHF:ssä on noussut esiin ajatus kahdesta erilaisesta sääntökirjasta. Toinen olisi tarkoitettu lajin huippusarjoihin, toinen muualle lajiin.

– Sellaista on mietitty. Täytyy katsoa, miten asia etenee. Olisihan siinä etunsa, kun lajikartta on kuitenkin jääkiekkossakin laaja, Liigan erotuomarijohtaja Jyri Rönn toteaa.

Ajatus kumpuaa siitä, että jääkiekko on urheilulaji, jossa sisäiset urheilulliset tasoerot ovat huomattavan suuria. Aivan kirkkain huippu, johon kuuluu alle kymmenen maata, on maailmanluokan huippu-urheilua. Niiden jälkeen tulevat loput miesten MM-kisoissa pelaavat maat, sitten IA-kisojen osallistujamaat ja niin edelleen. Lisäksi lajin pariin tulee jatkuvasti uusia alueita.

Tuo kokonaisuus johtaa siihen, että vaatimustaso pelin sääntöjä kohtaan vaihtelee lajin sisällä suuresti. Myös hallinto-organisaatioiden valmiudet toteuttaa sääntöjen vaatimuksia – esimerkiksi tuomarien taso ja kurinpito – vaihtelevat suuresti.

Huippusarjoille suunnattu sääntökirja voisi olla merkittävästikin nykyistä vaativampi esimerkiksi teknologisten apuvälineiden osalta.

– Onhan sarjoilla nytkin omia sääntöjään eli IIHF:n sääntökirjan noudattamiseen ei ole pakkoa. Mutta ainakaan minä en halua jääkiekkokartan olevan sääntöjen osalta ihan tilkkutäkki. Eihän esimerkiksi jalkapallossa ole tällaista kysymystä; yksillä säännöillä mennään. Idea kahdesta sääntökirjasta voisi olla jääkiekon osalta toimiva. Mutta katsotaan, miten se edistyy, Rönn pyörittelee.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, kuuluisivatko esimerkiksi Suomessa Mestis tai Suomi-sarja sääntöuudistusajatuksessa huippusarjoihin.

Jääkiekon säännöt uusiutuivat viimeksi viime vuonna. IIHF:n nykyinen sääntökirja on voimassa vuosina 2018–2022.

» Lähetä palautetta toimitukselle